keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Juhlikaamme Agatha Christietä

Tänään on aiheellista muistella Agatha Christietä, sillä hänen syntymästään tulee kuluneeksi 120 vuotta. Itselleni Christie oli teini-iän merkittävin kirjailija, joten kyllä hän yhden blogipostauksen ansaitsee.



Ensimmäinen lukemani Christien teos oli sama, mikä varmaan monilla muillakin: Kymmenen pientä neekeripoikaa. Luokkakaverini esitteli sen joskus ala-asteella, ja se kuulosti niin jännittävältä, että se oli haettava kirjastosta, eikä teos todellakaan aiheuttanut pettymystä. Kaikki kirjan lukeneet muistavat, että sen kaksi viimeistä sanaa ovat murhaajan etu- ja sukunimi. Minä luulin tämän vuoksi jonkin aikaa, että jokainen dekkari päättyy juuri murhaajan nimeen, ja siksipä viimeiselle sivulle ei kannattaisi kurkistella.

Suosikkini Christien salapoliiseista oli nuoruudessani Hercule Poirot. Hän oli ehkä vauhdikkaampi kuin neiti Marple. Muistelen, että saatoin jättää kirjan kirjaston hyllyyn, jos sen takakannessa mainittiin salapoliisin olevan neiti Marple. Nyt ymmärrän Marplen viehättävyyden paremmin. Naisessa on sympaattisuutta, terävyyttä ja tarvittaessa piikikkyyttäkin.

Agatha Christien kirjoja voi taas ostaa uudennäköisinä painoksina sekä pokkareina että ilmeisesti myös kovakantisina. Myös äänikirjoja löytyy. Ja kirjastoistakin Christietä tietysti saa edelleen. Siis, muistellaan Christietä lukemalla häntä. Jos olette tietäjiä, ja vaikkette olisikaan, osallistukaa myös Christie-aiheiseen tietokilpailuun täällä.

2 kommenttia:

  1. Heti osallistui tietokilpailuun ja sain huomata, että en tiedä kaikkea. Ihanaa, vielä on paljon opittavaa ja luettavaa loistavalta kirjailijalta.

    VastaaPoista
  2. Niin minäkin olen lukenut kaikki Agathan kirjat. Nyt viimeksi olen lukenut kaikki Patricia Cornwellin kirjat, joissa myös on riittänyt ruumiita.
    Kiva blogi sinulla, ja liitän tän suosikkeihini. Itse kirjoitan kahta blogia
    http://kaukomaa.blogspot.com/
    ja http://turkeypeppers.blogspot.com/

    VastaaPoista