Toy Story 3 -elokuvaa oli kehuttu siinä määrin, että piti katsastaa, millainen se on. Elokuva osoittautui varsin viihdyttäväksi.
Andy-poika, joka omistaa cowboy-nukke Woodyn sekä Buzz Lightyear -sankarilelun ja näiden kahden ystävät, on vaikean päätöksen edessä: mitä tehdä leluille, kun matka vie collegeen? Andy päättää ottaa Woodyn mukaansa opiskelukaupunkiin ja viedä muut lelut ullakolle. Sattumusten vuoksi lelut päätyvät kuitenkin päiväkotiin. Se on ensiksi paratiisilta näyttävä paikka, joka todellisuudessa onkin helvetti. Päiväkodin vanhat lelut käyttäytyvät kieroutuneesti, koska niitä johtaa kovia kokenut pinkki nalle.
Toy Story 3:n voisi luokitella jopa kauhuelokuvaksi. Itse ainakin pelkäsin yhtä paljon kuin keskivertotehokkaassa kauhufilmissä – mikä tietysti oli vain plussaa. Tuntuu kuitenkin melkoiselta, että elokuvaa pääsee aikuisen seurassa katsomaan, jos on täyttänyt viisi vuotta. Mielestäni leffa on senikäiselle aivan liian pelottava. Pahisnallen apuri Iso vauva kääntää mm. päätään aivan kuin Regan-tyttö Manaajassa. Nuken rikkinäinen toinen silmä tehostaa kauhuvaikutelmaa.
Mutta on elokuvassa myös hauskoja elementtejä ja hahmoja. Barbie ja Ken ovat mukavasti vanhentunutta vuosikertaa, niin kuin kierrätyslelujen kuuluukin. Hellyttävä yksityiskohta on se, että Barbie on asuaan myöten juuri sellainen kuin minulla oli pienenä (ja on vieläkin pahvilaatikossa tallessa).
Pidin myös kovasti elokuvan loppuratkaisulle tärkeän Bonnie-tytön leluista. Varsinkin yksisarvinen on todella söötti.
Kurkkua kuristavan jännityksen jälkeen piti nähdä jotain leppoisampaa. Niinpä menin katsomaan Muumi ja punainen pyrstötähti -elokuvan. Tarina on kaikille muumikirjoja lukemattomillekin tuttu piirroselokuvasta Muumipeikko ja pyrstötähti. Taas mennään vuorten huipulle tähtitornille selvittämään, onko aihetta pelätä pyrstötähteä vai ei. Kaikki jännittävät käänteet ovat mukana lihansyöjäkasvista ja mustekalasta lähtien.
Elokuva rullaa hyvin, kunhan se pääsee vauhtiin. Muumit ovat sympaattisia, kuten kirjoissakin, ja jopa pientä anarkiaa on havaittavissa – turhat tavarat paistinpannusta lähtien esimerkiksi heitetään riemuisalla mielellä vuorelta alas.
Kertomus pyrstötähdestä ei kuitenkaan ole mielestäni muumikirjojen parhaita kertomuksia, vaikka se ehkä lapsilukijoihin vetoaakin toimintavoittoisuutensa takia. Itselleni ainakin nykyisin kolahtavat paremmin mietiskelevämmät muumiteokset, kuten Muumipappa ja meri. Niin, ja Muumipapan urotyöt, jotka kyllä ovat täynnänsä toimintaa. Mutta kyllähän tuo pyrstötähtitarinakin mielenkiintoinen on – ja viihdyttää sekä kirjana että tänä uutena elokuvana (ja vanhana). Jollain lailla huopamuumit ovat kuitenkin lähempänä ”oikeita” muumeja kuin nuo 1990-luvulla piirretyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti