Törmäsin tässä äskettäin tilanteeseen, jossa nuorehko naishenkilö torjui ajatuksen siitä, että miehen ritarillinen käyttäytyminen naista kohtaan olisi jotenkin positiivista. Ymmärsin, että nykyaikana nainen on niin tasa-arvoinen, että ritarillisuus on ilmeisesti jonkinlaista naisen alempiarvoisena pitämistä. Tilanne, josta puhuttiin, oli ymmärrettävästi ja aivan syystä saanut herneen menemään nenään, mutta jotenkin tuo ritarillisuus jäi silti mietityttämään minua.
Hermostun itsekin siitä, jos minua pidetään holhottavana, koska olen nainen. Hermostun myös esimerkiksi siitä, jos minua pidetään jotenkin kokemattomana aloittelijana työelämässä, koska näytän – mitä ilmeisimmin ihmisten kommenteista päätellen – selvästi nuoremmalta, kuin mitä olen, sillä sekin kielii epätasa-arvosta. Jotenkin minua ei kuitenkaan häiritse, eikä tasa-arvoani ole kaatamassa se, jos mies toimii vanhan ajan herrasmiehen tapaan: tuo joskus kukkia, kantaa painavammat kauppakassit ja ottaa kainaloon, kun sinne haluan.
Olenko nyt siis nainen, joka ei haluakaan olla tasa-arvoinen miehen kanssa? Annanko paapoa itseäni? Olenko miestä vähempiarvoinen siksi, että nautin kukkien saamisesta juuri siksi, että voin tuntea itseni naiseksi, kun saan romanttisesti mieheltä kukkia? Mielestäni en. Voin sitten vuorostani muistaa miestä jollain, mikä tekee hänen olonsa mukavaksi. Tuskin hän innostuisi saadessaan kukkia, mutta saattaapa innostuakin, jos ostan hänelle jotain muuta. Eikös se pointti juuri olekin se, että mies voi tuntea itsensä mieheksi naisen vierellä ja päinvastoin?
Tottahan toki ärsyynnyn siitä, jos jotakuta pidetään minua parempana, koska hän on mies. Mutta minusta tuntuu, etten törmää tällaisiin tilanteisiin kovin usein. Itse asiassa törmään niihin sen verran harvoin, että minusta on perusteltua laittaa epäasiallinen kohtelu silloin yksilön typeryyden piikkiin. Yhteiskunnassa kokonaisuutena en itse asiassa koe olevani epätasa-arvoinen vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka sinänsä koenkin olevani epätasa-arvoinen aika monessa tilanteessa eri ihmisten kanssa.
En ole ainakaan perinteisessä mielessä ns. naisellinen nainen, jos nyt en mikään miehinenkään naissukupuolen edustaja. En halua heittäytyä prinsessaksi, jonka vuoksi miehen pitää antaa kaikkensa – mitäs tasa-arvoa sekään olisi? Mutta olisi kyllä ikävää, jos en saisi koskaan tuntea arkista ja välillä vaikka juhlallisempaakin ritarillisuutta itseäni kohtaan. Ritarillisuus tuntuu oikeassa kohdassa hyvältä. Kunhan vain muistaa, että on syytä muistaa ottaa toinen samalla tavalla huomioon kuin itse tulee huomioon otetuksi.
Ei se ritarillisuus minustakaan mikään tasa-arvon uhka ole. Ainakin just sellainen oikeanlainen ritarillisuus, että mies tekee jotakin mukavaa, koska nainen on tärkeä.
VastaaPoistaMutta jos mies koittaa olla ritarillinen ja pelastaa naisen pulasta, jossa nainen ei ole ollutkaan, niin se voisi olla sellaista vääränlaista ritarillisuutta.
Minusta ritarillisuus on hieno asia, jos se on yksinkertaisesti toisen huomioon ottamista. Ovien avaaminen, kauppakassien kantaminen, pienten lahjojen antaminen silloin tällöin on minusta osoitus hyvästä käytöksestä ja huomaavaisesta luonteesta, joka on aina toivottava ominaisuus niin miehissä kuin naisissa.
VastaaPoistaPaapomista en siedä, kuten en myöskään sitä että jotkut naiset odottavat miesten palvovan heitä antamatta mitään takaisin. Näitäkin tapauksia tulee joskus vastaan, ja se pistää ketuttamaan. Vastavuoroisuus on kaiken A ja O.