maanantai 11. marraskuuta 2013

The Wolf Man – pitkästyttävää kauhua

101 kauhuelokuvan katsomisprojektini on ollut kerrassaan jäissä, mutta nyt sain toissaviikkoisen halloweenin kunniaksi jälleen – ainakin hetkeksi – juonesta kiinni. Katsoimme miehen kanssa vuodelta 1941 peräisin olevan ihmissusielokuvan The Wolf Man, jonka on ohjannut George Waggner.

Tarina on jokseenkin yksinkertainen. Eräässä pienessä kylässä/kaupungissa on talo, jonka kauan poissa ollut poika Larry (Lon Chaney Jr.) palaa paikkakunnalle. Larry rakastuu tietenkin naapuritalon antiikkikauppiaan tyttäreen Gweniin (Evelyn Ankers), joka tosin on jo kihloissa. No, pieleen se rakkaus kuitenkin menisi, sillä Larrya puree pian ihmissusi ja niin miehestä itsestäänkin tulee samanmoinen. Sitten seurataan, kuinka Larry tekee surmia sudeksi muuttuneena ja koko yhteisö karttaa häntä.

Ikävä kyllä The Wolf Man ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Syynä ei varmasti ollut yksin se, että elokuva on vanha ja sen kerronta varsin erilaista kuin nykyelokuvan: vanhat Frankenstein-klassikotkin jäivät nimittäin mieleeni varsin positiivisina katselukokemuksina. Mutta ehkäpä juuri koskettavuus puuttui tästä elokuvasta. Frankensteinin avuton, syrjitty hahmo herättää sympatiaa, mutta The Wolf Manin susi vain riehuu eikä herätä oikein minkäänlaisia tuntemuksia katsojassa. Ikävää on myös se, ettei tämä ihmissusi tuo millään tavalla mieleen sutta. Verratkaa vaikka itse:



Voin ymmärtää, että The Wolf Man on edistysaskel maskeerauksessa ja vaikkapa jopa kauhuelokuvan virstanpylväskin, jos joku on sitä mieltä, mutta nykykatsojan selkäpiissä se ei aiheuta yhtään mitään. Eikä vähäiseen horror-arvoonkaan voi olla syynä pelkästään elokuvan ikä: vuodelta 1922 peräisin oleva Nosferatukin loi kuvastoa, joka onnistuu saamaan aikaan pelon tunteen vielä melkein 100 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen.

Ehkä ainut kiintoisa piirre The Wolf Manissa on Bela Lugosi romaniennustajan roolissa – eipä muistuta mies pätkääkään Draculaa, jona hänet paremmin tunnetaan. Sekin on mielenkiintoista, että elokuva on kuulemani mukaan luonut perinteen siitä, että ihmissuden voi tappaa hopealuodilla. Kaiken muun kauhuperinteen osalta elokuva ei sitten vaikutakaan olevan kovin kärryillä – tai sen uutta luova käsikirjoitus ei ole luonut mitään kovin käytännöllistä ja kestävää uutta, tiedä häntä: ihmissudet ja pentagrammit on yhdistetty omituisesti – eikä pentagrammikaan ole oikeasti pentagrammi vaan jokin epämääräinen tähti, jota kutsutaan pentagrammiksi. Ja tämän pitäisi sitten pelottaa katsojaa. Hohhoijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti