Täytyy jatkaa hieman hääteemasta, sillä tänään sain varmistuksen sille, että pienet häät voivat olla hyvin sympaattiset. Olin päivällä syömässä mutkattomassa miniravintolassa, jossa saa kohtuuhintaan keittoa ja pastaa. Istuin herkullisen keittoni äärellä kun paikalle asteli kukka-asetelma kädessään naishenkilö, jonka askelluksesta näki heti, että jotain erityistä oli meneillään. Hänen perässään tuli vielä viisi muuta henkilöä, joista yksi oli arviolta neljän-viiden vuoden ikäinen tyttölapsi. Kuin tunnelmaa korostaakseen alkoi ravintolassa soida yhtäkkiä musiikki kovemmalla, kuin se ei olisi aiemmin soinut lainkaan (vieläkin ihmetyttää, oliko musiikki todellakin hiljaa ennen kuin tuo seurue saapui).
Aika nopeasti tuli melko lailla selväksi, että häitähän siinä oli vietetty. Kaikki näytti kerrassaan viehättävältä. Tytär istui vastavihittyjen vanhempiensa viereen ja keittiön puolesta tarjottiin pastan päälle parmesaaniraastetta, mitä ei normaalisti tehdä. Hääpari oli kaunis ja ilmassa ei ollut tippaakaan turhaa jännittämistä. Kenenkään ei tarvinnut oikeastaan huolehtia mistään. Lapsi sai ihanan pienen sievän kulhon pastaa ja pullollisen jaffaa ja näytti viihtyvän aikuisessa seurassa oikein hyvin, kun ympärillä ei ollut valtavaa hössötystä ja kun sai välillä hypistellä äidin hääkukkasia.
Niin, tuntui juuri oikealta ajatukselta viettää häät niin, että marssii vain suoraan maistraatista (näin tämä hääseurue oli arvaukseni mukaan tehnyt) kaupungin mutkattomimpaan – eikä läheskään kalleimpaan – ravintolaan, syö herkullisen keittoaterian tai pastaa ja sitten siirtyy pienellä seurueellaan johonkin toiseen mutkattomaan paikkaan tekemään jotain mahdollisimman epämuodollista. Kaikilla näytti olevan oikein hyvä olla. Melkeinpä kateeksi kävi. Ja teki vielä vähemmän mieli ruveta järjestämään suuria häitä, joissa kenelläkään ei koskaan olisi niin kotoisa olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti