Cat People – kauhuelokuvan klassikko 1940-luvulta

Vuonna 1942 elokuvateattereihin tullut, Jacques Tourneurin ohjaama Kissaihmiset (Cat People) tarjoilee katsojalle mystiikkaa samaan tyyliin kuin ohjaajan seuraavana vuonna valmistunut zombietarina Yö voodoo-saarella (I Walked with a Zombie). Jälkimmäinen elokuva sai minut kietoutumaan tunnelmaansa tehokkaammin, mutta kyllä Kissaihmisetkin hiipii ovelasti katsojan ihon alle.

Elokuvan alussa amerikkalainen laivanrakennusyhtiössä töissä oleva mies, Oliver Reed (Kent Smith) tapaa newyorkilaisessa eläintarhassa serbialaisen naisen nimeltä Irena Dubrovna (Simone Simon). Mies jää heti koukkuun naiseen ja alkaakin flirttailla tämän kanssa kiivasta tahtia. Vaikka nainen pelkääkin menneisyyteensä liittyviä asioita eikä halua romanssia miehen kanssa, mies onnistuu hyvin helposti vakuuttamaan hänet siitä, että avioliitto olisi hyvä ajatus. Niinpä Irenasta tulee alta aikayksikön rouva Reed.

Oliverin tervejärkisyys ei auta kuitenkaan Irenaa pääsemään irti peloistaan. Nainen uskoo olevansa kissaihminen, joka liittyy muinaiseen serbialaiseen noituuteen. Jos hänen vihansa tai seksuaalisuutensa pääsee valloilleen, hänestä tulee peto, joka tuhoaa rakkaimpansa. Seksuaalisuuden valloilleen pääsemiseen riittää tässä tapauksessa suudelma. Oliverin ja Irenan avioelämä on kaiken tämän vuoksi olematonta, mutta Oliver on kärsivällinen ja haluaa auttaa Irenaa. Naista vetävät kuitenkin puoleensa eläintarhan kissaeläimet, erityisesti musta pantteri, jota eläintarhan työntekijäkin kutsuu melkein suoraan saatanaksi.

Väistämätön tapahtuu, kun Irena alkaa tuntea mustasukkaisuutta. Ensin Oliverille paljastuu, että hänen työtoverinsa Alice (Jane Randolph) rakastaa häntä, ja sitten miehelle paljastuu vielä sekin, että hän itse rakastaa Alicea. Tilanne on jo ennestään ahtaalle ajautuneelle Irenalle liikaa.

Kissaihmiset kehittelee tunnelmaansa mukavasti. Elokuvan alussa on pieniä vinkkejä siitä, ettei suloinen Irena ole kuin kaikki muut naiset. Kun hän menee eläinkauppaan, muut eläimet vauhkoontuvat. Linnut lentelevät häkeissään kauhuissaan kuin kissan tullessa niitä saalistamaan. Hieman epäloogisesti Irenan kaupasta kotiin viemä kanarialintu on kuitenkin aivan rauhallinen. Toinen vihje Irenan erityislaatuisuudesta on, että Irenan ja Oliverin kihlajaisjuhlassa kissaa muistuttava serbilaisnainen tervehtii Irenaa sisarenaan, vaikka on tälle aivan vieras.

Kissaihmiset on paitsi kauhutarina, myös mielenkiintoinen avioliittokuvaus. Oliverin ja Irenan pikainen rakastuminen ja pikainen avioliitto johtavat ongelmiin, vaikka kumpikin osapuoli haluaisi avioliiton onnistuvan. Irenan pelot alkavat hajottaa liittoa, eivätkä puolisot pääse tarpeeksi lähelle toisiaan, vaikka mies tahtoo vilpittömästi hyvää naiselle ja on todella kärsivällinen. Nainen ei pysty kuitenkaan pääsemään peloistaan eikä tietenkään myös pahasta, joka hänen sisällään asuu. Vai onko paha vain kuvittelua ja purkautuu, koska Irena pelkää sen pääsevän valloilleen? Kissaihmisten viehättävyys on osittain juuri tässä arvoituksellisuudessa. Kun katsoja ei saa tietää liikaa, elokuva jää myös todennäköisemmin vaivaamaan mieltä.

Kissaihmiset jatkaa 101 kauhuelokuvaa -projektiani.