Epätoivoinen elokuvamaraton osa 2

The Awakening

Olen suuri kummitustarinafani, joten ilahduin kovasti bongatessani videovuokraamon hyllystä Englantiin sijoittuvan kummitustarinan The Awakening. Eletään 1920-lukua. Florence (Rebecca Hall) paljastaa työkseen paranormaaleja huijauksia. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjojakin ja on hyvä työssään. Sitten häntä pyydetään poikien sisäoppilaitokseen, jossa kuulemma kummittelee. Talossa on tapahtunut myös traaginen kuolema, joka ymmärrettävästi järkyttää koulun oppilaita. Rebecca lähtee näyttämään, ettei mitään kummituksia ole olemassakaan – hän uskoo vilpittömästi, että pikkupojat vain pelleilevät.

 Koulussa Florence tapaa taloudenhoitaja Maudin (Imelda Staunton), joka lupaa auttaa kaikessa. Pian oppilaat lähtevät lomalle ja kouluun jää oppilaista vain poika nimeltä Tom (Isaac Hempstead Wright, joka muuten paremmin tunnetaan The Game of Thronesin Branina). Pian Florence joutuu miettimään uudelleen kysymystä siitä, onko kummituksia olemassa.

Florence on kiinnostava päähenkilö, itsenäinen nainen, joka ei usko hömpötyksiin eikä pelkää mennä sotkemaan spiristististä istuntoa, jossa on kyse aivan muusta kuin yhteyden saamisesta henkimaailmaan. Myös tapahtumapaikkana oleva sisäoppilaitos on kiehtova vanha englantilaisrakennus – juuri sellainen, että uskoisi kuvauspaikkana käytettyyn paikkaan oikeastikin liittyvän kummitustarinoita.  

The Awakening on kauniisti kuvattu elokuva. Itse odotan kummitustarinoilta jännitystä, ja kyllä tämäkin elokuva onnistuu hieman selkäpiitä karmimaan. Loppuratkaisu ei periaatteessa ole kovinkaan yllättävä, mutta sillä lailla surumielinen, että katsoja jää ennemminkin haikeuden kuin pelon tunteen valtaan, kun elokuva päättyy. Tämän tarinan kummituksissa ei ole oikeastaan mitään pelättävää.

Ironclad

 Ironclad taitaa olla ensimmäinen elokuva, jota olen nähnyt mainostetun väkivaltaisena ikään kuin se olisi suuri plussa. Tällä tarkoitan sanallista mainontaa, sillä kyllähän moni elokuva esimerkiksi trailereissaan haluaa haalia katsomoon ne, jotka pitävät elokuvaväkivallasta. Elokuva onkin väkivaltainen, mutta paljon elokuvia katsonut on toki tämänkinkaltaista väkivaltaa nähnyt jo kerran jos toisenkin.

Jälleen ollaan historiallisessa ajassa, tällä kertaa paljon kauempana kuin The Awakening -elokuvassa, sillä Ironclad sijoittuu 1200-luvulle kuningas Juhanan (Paul Giametti) ajan Englantiin. Juhana on kettuuntunut siitä, että hänet on pakotettu allekirjoittamaan Magna Carta, joka antoi oikeuksia jollekulle muullekin kuin hänelle itselleen. Kuninkaan ja paronien välillä vallitsee tästä syystä sotatila.

Temppeliritari Marshal (James Purefoy) lähtee paroni Albanyn (Brian Cox) pieneen joukkoon, joka aikoo ottaa haltuunsa strategisesti tärkeän linnan ja puolustaa sitä kuningasta vastaan, kunnes Ranskasta saadaan tilalle parempi kuningas. Siinä sitä sitten taistellaan ja ollaan piiritettynä ja taistellaan ja ollaan piiritettynä. Siinä sivussa Marshal rakastuu sopimattomasti linnanherran (Derek Jacobi) nuoreen vaimoon (Kate Mara). Näyttelijäkaartista voi muuten mainita vielä sen verran, että tässäkin elokuvassa esiintyy sattumalta The Game of Thronesista tuttu näyttelijä, Charles Dance (Tywin Lannister), joka esittää arkkipiispaa.  

Ironclad ei ollut minulle mikään unohtumaton elokuvaelämys, vaikkakin se on ihan komeasti kuvattua historiallista elokuvaa. James Purefoy on riittävän karismaattinen pääosaan, vaikkakin katsojan on vaikea ymmärtää temppeliritarien kunniakäsityksiä. Toisaalta: jos on piiritettynä keskiaikaisessa linnassa, ei liene hyvä idea sekaantua äksyn linnanherran vaimoon, vaikkeivät mitkään kunniasäännökset elämää rajoittaisikaan.