Eurooppalainen kulttuurishokki

Pitänee vähitellen palata päiväjärjestykseen ja alkaa valittaa maailman virheistä – ja iloita oikeudenmukaisuuksista – mutta ensin on vielä muisteltava kesäloman toista matkaa. Olin nimittäin miehen kanssa hilpeässä Amsterdamissa.

Kaupunki oli täynnänsä kauniita rakennuksia, mukavia ihmisiä, herkullista ruokaa ja ihastuttavaa taidetta – sekä mummomallin mustia polkupyöriä. Esimerkiksi Van Gogh -museo on tällaiselle voimakkaista väreistä pitävälle taiteen ystävälle melkoisen hieno kokemus. Pelkkien auringonkukkienkin vuoksi sinne kannattaa mennä, mutta museossa on paljon muitakin vaikuttavia teoksia.



Rijksmuseumiin voi mennä, jos kaipaa lisää taidetta. Siellä tuleekin sitten vastaan shokki. Ensin voi seisoa ihastellen Rembrandtin Yövartion edessä, vaihtaa vähän paikkaa, katsoa teosta joka kulmasta…



… sitten huomaa, että samassa huoneessa on pieni kopio maalauksesta, ja siitä paljastuu, että mestariteoksesta on sahattu joka puolelta kaistale pois. Sattui teos aikanaan olemaan liian iso, kun sitä uudelle seinälle siirrettiin. Hullut! Hakatkaa vaikka ennemmin seinä nurin, että saatte taulun paikoilleen, kuin käpälöikää maalausta.

Tämä taideshokki pääsi yllättämään. Muihin kulttuurin erikoisuuksiin osasin varautua, koska jo Lonely Planet Amsterdamin lukeminen teki selväksi, että kaupunki todellakin on tunnettu synneistään. Opas esitteli kirkkojen ja taidemuseoiden joukossa yhtä lailla pornoluolia, joissa saattoi katsella seksiä livenä.

Punaisten lyhtyjen alueella olikin tietenkin seksikauppoja vieri vieressä, mutta enemmän hämmensivät prostituoidut, jotka seisoivat tai istuivat ikkunoissaan kuka minkäkin verran aktiivisen näköisenä – jotkut vain odottivat, jotkut viittoivat selvästi ihmisille kauppojen toivossa. Kapeilla kaduilla kävelimme alta metrin päästä noista ikkunoista. Jollain tavalla kuitenkin meininki oli selkeämpää kuin prostituoitujen päivystäminen kadun kulmassa. Ja bikineissä - kuten nämä ikkunaprostituoidut usein näyttivät olevan - nainen näyttää jossain mielessä mielestäni vähemmän irstaalta kuin miniminihameessa. Yllättävää oli tavallaan se, etteivät prostituoidut siis näyttäneet prostituoiduilta.



No, enemmän minua häiritsivät ja kulttuurishokkia aiheuttivat nämä:



Kuinka kannabista myyvän paikan nimi voi olla ”kahvikauppa”? Kuinka matkaoppaat voivat esitellä, mistä saa ostaa minkäkinlaatuista kannabista? Koska haluan pysyä niin kaukana huumeista kuin vain voin, coffeeshopit saivat tosiaan aikaan jonkin verran turhia paiseita (sillä eihän minun tarvitse niihin mennä, vaikka kuinka olisin Amsterdamissa). No, ainakin tiedän nyt, miltä kannabis haisee. Kun kävelee coffeeshopin ohi, haju tarttuu pahimmassa tapauksessa vaatteisiin, vaikket tosiaan ole edes nenääsi ovesta sisään laittanut. Ja Amsterdamissa tulee käveltyä coffeeshoppien ohi – niitä on nimittäin joka paikassa.

Muuten, näihin kannabiskahviloihin liittyy yksi huvittava piirre: niissä ei saa polttaa puhdasta tupakkaa – tupakkalaki kun sattuu Hollannissa olemaan hieman samantapainen kuin meillä Suomessa, ja se ajaa tupakan körssittäjät ulkoilmaan.

Mutta kaikkinensa Amsterdam on oikein viehättävä kaupunki, jossa voi nauttia olostaan varsin mainiosti, vaikkei olisikaan maksullisen seksin tai melkein laillisen kannabiksen perään. Ainakin tällaiselle taidepupulle ja juustohiirelle kaupunki on mitä mainioin matkakohde.