Anne Frankin päiväkirja

Aika moni tyttö lukee nuoruudessaan Anne Frankin päiväkirjan, ja minullekin tuo teos on tuttu jo aika pitkän ajan takaa. Itse otin sen nyt esiin Amsterdamin-matkan vuoksi, sillä yksi varma vierailukohde Hollannissa oli talo, jossa Anne Frank piileskeli toisen maailmansodan aikana ja jossa päiväkirjan tekstit ovat suurimmalta osalta syntyneet. Tällä kertaa tuli luettua päiväkirjasta laajennettu versio, ja vaikutelma siitä muodostui aika erilaiseksi kuin se mielikuva, joka minulla oli teoksesta ennestään.

Ensiksi täytyy sanoa, että Anne oli todella lahjakas kirjoittaja. Hänen havaintonsa ihmisten käyttäytymisestä ovat uskomattoman tarkkoja. Hänestä löytyy käsittämätöntä elämäniloa raskaissa olosuhteissa, jotka eivät mitenkään ole voineet olla paljoakaan muuta kuin pelottavat ja masentavat.

Anne Frankin päiväkirja on harvinaisen syvällinen kuvaus nuoren tytön kasvamisesta. Se kertoo paljon sellaistakin, mikä tapahtuu kaikille, ei vain poikkeusolosuhteissa nuoruutensa eläville. Siksi se koskettaa lukijaa muustakin syystä kuin Annen surullisen kohtalon vuoksi. Annen kirjoitusten viehättävyys on yhdistelmä syvällisyyttä ja teini-ikäisen tytön ehdottomia tunteita, jotka jokainen voi muistaa omasta nuoruudestaan.



Anne oli isän tyttö, ja tästä päiväkirjan versiosta saamme lukea myös paljon ongelmista äidin ja Annen välillä. Annen isä Otto Frankhan editoi ilmeisesti aika paljon juuri tätä osaa pois Annen päiväkirjan ensimmäisestä julkaistusta versiosta. Minusta teini-ikäisen tytön erimielisyydet äidin kanssa eivät ole mikään häpeällinen asia. Itse asiassa tuntuu siltä, että Annellakin on ollut aika tavanomaisia kasvukipuja, ja koska isä oli hänelle läheisempi, oli ymmärrettävää, että äiti alkoi tuntua vielä kaukaisemmalta, kun piti yrittää kasvaa aikuiseksi.

Anne kertoo avoimesti myös siitä, kuinka seksuaaliajatukset mietityttivät häntä. Tämä avoimuus yllätti itseni siinä mielessä, etteivät asiat tosiaan ole muuttuneet 1940-luvusta. Silloinkin nuoret olivat näköjään avoimia ja kuvittelivat, että heidän vanhempansa arkailevat seksiasioita.

Ehkä parhaiten minulle jäi päiväkirjasta kuitenkin mieleen seuraava kohta:

Silloin [iltaisin vuoteessa maatessa] en ajattele kaikkea kurjuutta vaan kauneutta, jota on yhä vielä jäljellä. Tässä piilee suureksi osaksi äidin ja minun välinen ero. Hänen neuvonsa raskasmielisyyden voittamiseksi kuuluu: ”Ajattele kaikkea maailmassa vallitsevaa kurjuutta ja ole iloinen, ettei sinun tarvitse kokea sitä.” Minun neuvoni on: ”Mene ulos ja yritä löytää onni itsestäsi. Ajattele kaikkea kaunista, mitä sinussa on ja ympärilläsi kasvaa, ja ole onnellinen.”

Kunpa mekin, joilla ei ole oikeasti mitään pelättävää, osaisimme ajatella noin.