Esi-Halloween

Halloween sattuu tänä vuonna keskelle viikkoa, joten jos sitä haluaa juhlia kunnolla, on valittava, kauhuileeko Halloweenia edeltävänä vai seuraavana viikonloppuna. Teimme miehen kanssa helpon päätöksen: vietämme edeltävänä viikonloppuna esi-Halloweenia, keskiviikkona varsinaista Halloweenia ja ensi viikonloppuna vielä jälki-Halloweenia. Juhlimistapana on tietenkin hyvän ruuan – myös kauhuaiheisen – syöminen ja kauhuelokuvien katselu. Lauantain esi-Halloweenina valitsimme katsottavaksi Terence Fisherin vuonna 1968 ohjaaman elokuvan The Devil Rides Out ja Mikael Håfströmin vuonna 2007 ohjaaman elokuvan 1408.

The Devil Rides Out

Tämän elokuvan katsomisen myötä palaan jo melkein unohtuneeseen projektiini 101 kauhuelokuvan katsomisesta. Eikä tuollaisen projektin äärelle oikeastaan paremmin voi palata kuin katsomalla Hammer-yhtiön tuotantoa.

Nicholas (Christopher Lee) on huolissaan ystävästään Simonista (Patrick Mower), joka tuntuu jääneen epäilyksiä herättävän Mocatan (Charles Gray) pauloihin. Huoli ei ole aiheeton, sillä Mocata todellakin johtaa saatanallisista yhteisöä, joka vihkii jäsenensä paholaisen palvojiksi. Siinä sitä sitten onkin juonta yhden elokuvan tarpeiksi, kun Simon pelastetaan kadotukselta.

Elokuva pitää hyvin otteessaan. Se menee suoraan asiaan, ja jo puolivälin paikkeilla ollaan tilanteessa, joka voisi yhtä hyvin olla elokuvan loppuhuipennus. Jatko ei kuitenkaan ole lattea, vaan oikea huipennuskin jaksaa pitää katsojan mielenkiinnon yllä. 

Kerrankin hyvistä näyttelevä Christopher Lee on melkein tunnistamaton, sillä hänet on tottunut näkemään milloin Draculaksi tai Frankensteinin hirviöksi ja milloin Sarumaniksi maskeerattuna. Mutta kyllä mies hommansa osaa hyvän ihmisen roolissakin – kohtalokkaimpien ilmeiden esittäminen jää tällä kertaa kuitenkin Charles Graylle ja elokuvan naishahmoille. 

Aivan vakavimmasta päästä paholaisenpalvontakauhua tämä elokuva ei ole. Siinä on uhkaava tunnelma, mutta esimerkiksi osa erikoistehosteista on hieman menettänyt tehoaan, jos niillä on kovin paljoa tehoa ollut aikanaankaan. Kauhistuttavasta jättiläishämähäkistä paistaa kilometrien päähän, ettei se oikeasti ole jättikokoa. Mutta mikäpä siinä – ainakin kaikki kliseet sarvipäästä tulee käytettyä. Kyllä tämä Halloweenin viettoon kelpaa. 

1408

1408:aa katsoessa alkoi Nukkumatti häiritä kokemusta, mutta uskon, että sain silti jokseenkin totuudenmukaisen kuvan elokuvasta. Mike Enslin (John Cusack) kiertää kirjoja kirjoittaakseen kummittelevia paikkoja, mutta työ on aika tylsää, sillä ei hän mihinkään kummituksiin usko. Sitten hän saa oudon viestin, jossa vihjataan, ettei hänen kannattaisi mennä erään newyorkilaisen hotellin huoneeseen numero 1408. Mies lähtee oitis matkaan kohti New Yorkia, vaikka kaupunkiin liittyy selvästikin jokin hänen elämänsä trauma, joka pelottaa häntä aluksi paljon enemmän kuin pahaksi väitetty hotellihuone. 

Saavuttuaan hotellille Mike saa huomata, että hotellin johtaja (Samuel L. Jackson) haluaa keinolla millä hyvänsä pitää miehen poissa juuri tuosta hotellihuoneesta. Siellä on tapahtunut kauheita kaikille, jotka ovat sinne menneet. Osa on hypännyt ikkunasta, osa on hankkiutunut hengestään eroon muilla tavoin. Mike ei anna periksi, ja tietysti huone alkaa näyttää kauhujaan lähes heti, kun Mike on sulkenut sen oven perässään. Mike näkee kummituksia, teloo kätensä ikkunassa, joutuu jäätävään kylmyyteen ja huomaa, että hän on huoneessa nalkissa. 

1408 on aluksi varsin tehokas – ainakin minua pelotti mukavasti. Ikävä kyllä kokonaisuus ei oikein tunnu pysyvän kasassa. Miken traumat aukeavat katsojalle hiljalleen, mutta eivät ne liity mitenkään hotellihuoneeseen, josta elokuva kertoo eikä huoneen tapahtumia selitetä muutoinkaan mitenkään. En tarkoita, että huoneen arvoitus pitäisi vääntää rautalangasta, mutta minusta kauhuelokuva ei ole tarpeeksi älykäs, jos sen mysteeri selitetään pelkällä pahuudella. On sinänsä harmillista, etten viehättynyt elokuvasta enempää, sillä suljetussa tilassa tapahtuvat, hyvin pienen näyttelijäjoukon tarinat kiehtovat minua. No, ainakin John Cusack saa revitellä. Ja ehkä tässä elokuvassa oli pointtikin – jonka kohdalla se Nukkumatti sitten häiritsi aivan pienen hetken liian pitkään.