keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Korsetti - usein matka kaapista ulos on pitkä

Joskus tulee miettineeksi, miksi ihmiset usein häiriintyvät asioista, jotka eivät mitenkään vahingoita ketään. Tämä ajatus tulee monta kertaa mieleen, kun lukee Annamari Marttisen romaania Korsetti. Se kertoo Paulista, joka on transvestiitti. Keskeistä teoksessa on Paulin kamppailu sen kanssa, uskaltaisiko kertoa tästä puolestaan ensin tyttöystäville, sitten vaimolle.

Kertomiskokemukset nuoruudessa ovat johtaneet johonkin muuhun, kuin mitä Pauli on toivonut, ja siksi vaimo Henriikalle kertominen viivästyy, viivästyy ja viivästyy. Lukija ahdistuu Paulin mukana. Miksi maailma ei voisi vain olla sellainen – tai edes se vaimo – että Pauli voisi todeta, että hänestä tuntuu hyvältä käyttää naisten vaatteita? Sitten kaikki jatkaisivat elämäänsä ilman että kukaan kokee käsittämätöntä kriisiä ja kyseenalaistaa kaiken sen, miten oli ajatellut asioiden olevan. En toki väitä, etteivätkö jotkin asiat elämässä ja kumppanissa vaadi sulattelua, mutta naisten vaatteisiin pukeutuminen kasvaa Paulin mielessä käsittämättömiin mittasuhteisiin juuri sen vuoksi, että hän pelkää toisten suhtautumista eikä uskalla olla se, mikä on. Ei asia toki aivan pieni ole oikeastikaan, mutta se pysyisi yhtenä puolena Paulista, jos sitä ei tarvitsisi peitellä. Nyt se kasvaa salailun ja pelon vuoksi elämää hallitsevaksi asiaksi, jossa päällimmäisenä on ahdistus.

Paulin tunteisiin pystyy samastumaan kuka tahansa, joka on joskus kokenut, millaista on, kun pelkää, mitä toiset sanovat jostain ominaisuudestasi, jolle et voi mitään. Itse asiassa uskon, että jopa sellainen, jolla ei ole tätä kokemusta, voi samaistua niihin. Kaikilla on ollut joskus salaisuus, jonka kertomiseen on liittynyt pelkoja. Useimmille on varmasti tuttu sekin tunne, kuinka paine kertoa kasvaa niin suureksi, että ei enää ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa, hajoaako kaikki, kun salaisuus tulee ilmi.

Pitkän aikaa Pauli tuntee vain yhden muun transvestiitin, Anetten. Miehet ovat törmänneet toisiinsa sattumalta alusvaateliikkeen ovella. Anette on itsevarma, kaapista ulos tullut. Hän on myös määrätietoinen siinä, miten työntää Paulia eteenpäin siinä, että tämäkin voisi olla avoimemmin se, mikä on.

Henriikka on tarinan kolmas keskeinen henkilö. En usein koe niin voimakasta tarvetta hutkia romaanihenkilöä pitkin korvia kuin Henriikan kohdalla. Pauli rakastuu häneen ihanan romanttisesti. Henriikalla on omat ristinsä toki: hän tekee hidasta kuolemaa, kun ei voi saada Paulin kanssa lasta. Kuitenkin hän on myös ongelmien matonallelakaisija ja tarpeettoman julma miestään kohtaan. Kun hänelle ja Paulille tulee ristiriita, Henriikka pitää protestinsa ja sitten asia unohdetaan, leikitään, ettei mitään tapahtunut. Vuosien saatossa tämäkin nakertaa parisuhdetta. Lisäksi vaimo on minun mielestäni yksinkertaisesti typerä: kun Pauli tuo hänelle hätäpäissään ostamansa alusvaatesetin, hän loukkaantuu siitä, että hänen miehensä tahtoisi hänen käyttävän vaatteita, jotka kuuluvat paremminkin huoralle. Eikö voisi olla ihanaa pukeutua niihin vaatteisiin ja tuntea olonsa haluttavaksi miehensä silmissä? No, on pakko myöntää, etten oikein muutoinkaan pääse Henriikan pään sisään. Veikkaan, ettei hänestä olisi minulle bestikseksi.

Toki Korsetti on myös tarina valheessa elämisestä, siitä, mitä se tekee ihmiselle itselleen ja toisille siinä ympärillä. Toisaalta en usko, että Henriikan ja Paulin liitto olisi sujunut, vaikka Paulilla ei olisi edes ollut halua pukeutua naisten vaatteisiin. Enemmän kirja on mielestäni joka tapauksessa tarina siitä, että vaikka joskus uskaltamiseen on pitkä tie, rohkeus olla oma itsensä on ehkä paras päämäärä, mikä ihmisellä voi olla. Pahoin pelkään, ettei paljon ”tavallisemmillakaan” ihmisillä monestikaan ole tätä rohkeutta. Joskus sitä voi ehkä olla jopa enemmän niillä, jotka kokevat olevansa jotenkin erilaisia kuin muut.

Korsetti oli minulle hyvin tunnepitoinen lukukokemus. Itse asiassa niin tunnepitoinen, että kun luin sitä bussissa, mietin, pitäisikö ehkä lopettaa. Mutta mitä sitten, jos kirja kädessä esimerkiksi itkee? Ihmetelkööt ne, joita ihmetyttää. Eläydyin ilmeisen voimakkaasti Paulin tunteisiin. Mietin, miten oikeastaan voi olla monista niin ahdistavaa, että joku ei halua koko ajan noudattaa niitä pukeutumissääntöjä, jotka tässä yhteiskunnassa vallitsevat. Nehän ovat pelkkiä sopimuksia, jotka voisivat olla aivan toisenlaisia. Aivan kuin Pauli loukkaisi naisen vaatteisiin pukeutumisellaan jotakuta. Ketä? Ehkä tosiaan kyse on vain siitä, että Pauli ja kaltaisensa aiheuttavat ahdistusta sellaisissa ihmisissä, jotka eivät oikein osaa olla itsensäkään kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti