Kutsumattomat vieraat – aivan ihana lukukokemus

Sadie Jonesin tuotanto on jo jonkin aikaa ollut lukulistallani. Uusin suomennos, Kutsumattomat vieraat, alkukielellä 2012 ilmestynyt romaani houkutteli minua jo sillä, että se sijoittuu aiempien aikojen Britanniaan, ehkä noin sadan vuoden taakse. Kansipaperin lieve lupaa tarinan, jossa Sternen kartanoon saapuu junaonnettomuuden uhreja, jotka tarvitsevat apua. Mainosteksti yrittää vihjata siihen, että näissä romaanin nimen mukaisissa kutsumattomissa vieraissa on jotain outoa, mutta ainakaan minä en todellakaan millään tavalla osannut arvata teosta aloittaessani, millainen lukukokemus olisi edessä. Ja tämä on pelkästään positiivinen asia.

Sternen kartano tuntuu olevan jonkinlainen Huvikumpu, jossa jokaisen ovenkahvankin mainitaan olevan erilainen. Sitä asuttaa Charlotte Swift, entinen Mrs Horace Torrington. Hän on nelikymppinen nainen, jolla on kolme lasta, parikymppiset Emerald ja Clovis sekä nuorempi Imogen (Smudge).

Itse asiassa Emerald on juuri täyttämässä kaksikymmentä, ja hänen syntymäpäiväkseen on suunnitteilla vaikka mitä. Talon keittiössä tehdään kakkua, ja paikalle on saapumassa Emeraldin ystävä Patience veljensä Ernestin kanssa. Ernestin pitäisi muistin mukaan olla aika lailla epäkiinnostavaa, jopa rasittavaa seuraa, mutta osoittautuukin, että hän on muuttunut varsin puoleensavetäväksi nuoreksimieheksi. Myös varakas naapurinpoika John Buchanan ilmestyy pihaan Rolls Roycellaan ja tuo Emeraldille syntymäpäivälahjan. Ja kas, hänkin tulee kutsutuksi juhliin. 

Päivässä on muutakin panosta. Charlotten nykyinen puoliso, perheessään vähemmän suosittu yksikätinen Edward Swift lähtee Manchesteriin ruinaamaan rahaa, jotta perhe voisi edelleen asua Sternessä. Kun mies on hävinnyt paikalta, alkaa tapahtua. Vieraat saapuvat, ne kutsutut siis, mutta sitten tulee joukko raiteilta syöksyneen junan uhreja.

Ja silloin tarina alkaa mennä hullummaksi ja hullummaksi. Sternen asukkaat tarjoavat vieraille juuri ja juuri teen, mutta sitten he jättävätkin nämä kökkimään oman onnensa nojaan. Ja vieraat tuntuvat lisääntyvän. Heitä ei tule mistään lisää, mutta vaikuttaa siltä, että heidän määränsä kasvaa. Myös Smudge puuhailee omiaan, eikä kukaan kiinnitä häneen kovin paljoa huomiota. Siinä onkin hyvä roudata poni sisälle taloon, jotta voi ikuistaa sen taideteokseen. Ja sitten saapuu myös Charlie Traversham-Beechers, mies Charlotten menneisyydestä. Mies, jota Charlotte ei olisi välittänyt tavata enää uudelleen.

Kansiliepeen tekstissä lainataan The Guardianin arvostelua kirjasta. Siinä sanotaan seuraavasti: ”Kutsumattomat vieraat kantaa kaikua shakespearelaisesta komediasta.” Kirjasta voi kyllä helposti tulla mieleen Kesäyön unelma/uni. Henkilöiden väliset suhteet eivät mene ihan yhtä lailla sotkuun, mutta väärinkäsityksiä on, ja tunnelma on kaikkea muuta kuin selkeän realistinen. Niin, ja onhan molemmissa jotain muutakin ei-niin-realistista. Kutsumattomissa vieraissa tuntuu myös siltä, että kertoja naureskelee jostain ulkopuolelta tarinansa henkilöille.

Teosta voi käyttää myös hienojen ajatusten, jopa aforismien lähteenä. Tässä pari:

Velvollisuudentunto oli noitunut hänen sydämensä. (Emeraldista)

Sattuma on hauras käsite, eikä yhtään sen tyydyttävämpi selitys maailman tapahtumille kuin painokkaampi kohtalo.

Olen lukenut viime aikoina hävyttömän vähän, mutta täytyypä sanoa, että oli pitkästä aikaa aivan hykerryttävän ihanaa ahmia kirjaa eteenpäin. Kutsumattomien vieraiden kielikin oli – tiedän, että suomennos mutta joka tapauksessa – niin harkittua, että se itsessään oli jo yhtä nautinnollista kuin… No, taisin olla hyvän kirjan puutteessa. Puute on nyt korjattu.