Alla maailmanpyörän

Ne teistä, jotka ovat käyneet Coney Islandilla, tietävät, että aika siellä on pysähtynyt. Siksi Woody Allenin uudessa 1950-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Wonder Wheel paikka näyttää aika lailla samalta kuin nykyään. Tai fyysisesti, ei mielentilaltaan.

Ginny (Kate Winslet) on elämäänsä kyllästynyt tarjoilija, joka sekä asuu että työskentelee Coney Islandilla. Hänellä on aiemmasta liitosta poika Richie (Jack Gore), varsin lupaava pyromaanin alku. Ginny ei ole oikein osannut elää niin, että kaikki olisi mennyt putkeen, mutta onneksi hän on edellisen suhteensa pilattuaan löytänyt Humptyn (Jim Belushi), joka on Ginnyn mukaan pelastanut hänet. Viina ei oikein sovi Humptylle, mutta juominen pysyy joten kuten kurissa, kunhan Ginny ei itse ala kallistella pulloa. Humptyllakin on aiemmasta liitosta jälkikasvua, Carolina (Juno Temple), joka on muuten oikein ihana nuori nainen, mitä nyt meni naimaan mafioson – eikä siinä vielä kaikki, lavertelemaan poliisille.

Niin, Ginnylla on kai kaikki suunnilleen järjestyksessä, paitsi että taloudellisesti on tiukkaa eikä hän vieläkään osaa elää niin, ettei sotkisi itse omaa elämäänsä. Humptysta ei ole oikein antamaan Ginnylle kaikkea, mitä tämä tarvitsee, ja siksipä Ginny ei voi vastustaa suhdetta itseään reilusti nuoremman hengenpelastajan, Mickeyn (Justin Timberlake) kanssa. Tämä soppa kai vielä jotenkin menisi, mutta sitten… Carolina ilmestyy Coney Islandille, vaikkei ole vuosiin ollut tekemisissä isänsä kanssa. Tässä ongelmallista on se, että

a) hänen perässään ovat ne mafiosot, jotka eivät pidä siitä, että hän kertoo asioita poliisille
ja
b) hän menee rakastumaan Mickeyyn ja joskus – en tiedä tosin miksi – nuorilla naisilla on hieman vanhempia naisia paremmat mahdollisuudet nuorten miesten kanssa.

Nyt on pakko sanoa, että en ole puolueeton kirjoittaessani Kate Winsletistä. Minusta hän on aina ollut yksinkertaisesti ihana. Hän on juuri se, jota tarvitaan, jos jonkun pitää olla homssuinen naapurintyttö, joka on vähän pihalla, tai se itsevarmin viettelijätär, johon lankeaa kuka tahansa. Tai se, joka näyttää siltä, että on vain väsynyt arkeensa, mutta jolla oikeasti on vaikeuksia käsitellä omia tunteitaan tai käyttäytyä aikuismaisesti, vaikka on jo neljäkymmentä. Ginny on sellainen. Vaikkei se heti näy, tämä nainen on niin sekaisin, että ei ole mitään toivoakaan, että hän selviäisi siitä, että hänen tytärpuolensa rakastuu samaan mieheen, johon hän itse on lääpällään. Ja toisaalta, vaikka Ginnyn käytös on kakaramaista, on hänen tuskansa helppo ymmärtää. Siihen voi samaistua. Kunpa elämä muuttuisi sellaiseksi kuin haluaa. Mutta kun ei se muutu.

Wonder Wheel on kuvallisesti kaunis elokuva. Tarinaltaan se on karmiva, kerronnaltaan huvittava. Kaikkinensa siinä yhdistyvät elementit, joista ainakin minä pidän. Kaikkinensa olen varmasti hieman kieroutunut, koska minua huvittivat Richien tuhopolttelut kovasti. Sinänsä poika ei ole tarinan kannalta edes kovin välttämätön henkilöhahmo vaan paremminkin kuriositeetti mutta jollain lailla hillitön sellainen. Pidin myös elokuvan lopusta, vaikka se varmasti häiritseekin niitä, jotka tahtovat tietää kaiken ja saada vastaukset selitettyinä. Itse en rautalangasta niin perusta.