Pehmolelutyttö kertoo 15-vuotiaasta Emiliasta, joka on lapsellinen ja pyrkii sen verran kovaa aikuisten maailmaan, ettei oikein pärjää asian kanssa. Emilia nimittäin osittain ajautuu, osittain tietoisesti työntää itsensä tilanteeseen, johon hänen ikäisensä ei pitäisi joutua – eikä oikeastaan kenenkään muunkaan. Tuskin moni aikuinenkaan osaisi käsitellä tunteita, joita Emilian päässä liikkuu.
Emilialla on perhe, jossa äiti pelaa tietokonepeliä, isä yrittää välittää eikä veli oikein halua näyttää, että pikkusisko on hänelle tärkeä, koska juuri sellaisia useimmat 17-vuotiaat isoveljet ovat 15-vuotiaita pikkusiskojaan kohtaan. Emilia meneekin omia menojaan. Hänellä on ystävä Lila, joka kuitenkin välittää Emiliasta aika vaihtelevasti, mahdollisesti ei oikeasti ollenkaan. Ja kerran kun Lilan tie vie pojan mopokyytiin ja Emilia jää kuin nalli kalliolle, tyttö tulee suostuneeksi satunnaisen miehen ehdotukseen: hän katselee, kun mies tyydyttää itsensä, ja saa palkaksi kaksikymppisen.
Tämän tapauksen jälkeen Emilia ajautuu tapaamaan useammankin miehen, mm. Helsingissä asuvan muka-valokuvaajan, jonka kohdalla lukija näkee heti, ettei kyse ole oikeasta valokuvaajasta. Emilia ei kuitenkaan osaa nähdä todellisuutta. Hänen lapsellisuuttaan korostetaan sillä, että hän juttelee salaisuutensa pehmoleluilleen. Emilia on pehmoleluilla leikkivä tyttö, joka leikkii yhtä lailla aikuisten asioilla. En tosin usko, että aikuisetkaan ovat yhtään parempia vastustamaan kiusausta, kun joku antaa heille huomiota, varsinkin verkossa.
Miesten huomio kiehtoo Emiliaa, mutta hän tuntee itsensä myös likaiseksi. Hän ei usko, että kelpaisi ikäiselleen Santerille, joka on mukava ja Emiliaan ihastunut. Emilia on varma, että jos Santeri saisi tietää, mitä Emilia touhuaa, hänen kiinnostuksensa katoaisi.
Myös porno ahdistaa Emiliaa. Hän ei voi olla katsomatta sitä, ja se aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Emilia ei selvästikään pysty käsittelemään näkemäänsä.
Pehmolelutyttö häkellyttänee monia aikuisia. Sen suorasukainen kuvaus muistuttaa aikuisia siitä, että nuorten maailmaan kuuluu asioita, joita aikuiset eivät välittäisi ajatellakaan sinne kuuluvan. Paitsi luku, jossa Emilia katselee pornoa ja tyydyttää itseään, myös se, miten hän haaveilee äitinsä ystävän miehestä, voivat tuntua vaikeilta lukea. Itse asiassa en usko, että teinityttöjen pornonkatselu ja fantasiat aikuisista miehistä ovat kuitenkaan kovinkaan harvinaisia – aikuisen suostuminen tällaisen fantasian toteuttamiseen on toki aivan eri asia.
Ahdistusta saattaa aiheuttaa sekin, miten Pehmolelutyttö kuvaa aikuisia. Nämä elävät omassa maailmassaan eivätkä edes tiedä, missä perheen nuoret menevät. Äiti pelaa läppärillään niin että ruudun tuijottaminen tuntuisi jo kliseiseltä, ellei se olisi varsin totuudenmukainen kuvaus niin monista aikuisista(kin). Isä yrittää pitää järjestystä, olla kunnollinen isä. Emilian mielestä hän on lähinnä tylsä. On mielenkiintoista myös lukea, miten Emilia näkee vanhempiensa liiton: häneltä ei jää huomaamatta – tietenkään – että se on kovin väljähtänyt. Onkin niin surullista, että Emilian perhe on tavallistakin tavallisempi: siinä ihmiset ovat lähellä toisiaan mutta eivät muista, mitä välittäminen oikeasti tarkoittaa tai eivät osaa ilmaista tätä tunnettaan lähellekään parhaalla mahdollisella tavalla.
Vaikka nuorten maailma saattaa olla erilainen kuin millainen aikuiset toivoisivat sen olevan, on kuitenkin hyvä tietää, millainen se on. Toki Emilia on fiktiivinen nuori, ja vieläpä aikuisen luoma fiktiivinen nuori, mutta hän on hyvin aidonoloinen ihminen – ja siksi hänen kamppailuunsa omien ajatustensa kanssa ja kelpaamattomuuden tunteeseensa sekä myös kaipuuseen olla hyväksytty on helppo samaistua, koska vaikka epävarmuus iän karttuessa muuttuu, se elää jossain muodossa useimmissa aikuisissakin elämän loppuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti