Get Out – kivan häiriintynyttä kauhua

Kauhu on siitä jännä genre, että se on ehkä ainut lajityyppi, jota saatan mennä leffateatteriin katsomaan pelkän genren perusteella. Hulluahan se on, koska ei kaikki kauhu ole hyvää, mutta pelkäämisessä on jotain niin alkukantaista, että se kiehtoo. Tietenkään kaikki kauhu ei pelota tai kulje millään tavoin pitkin selkäpiitä. Jordan Peelen kirjoittama ja ohjaama Get Out kuuluu kuitenkin osastoon häiriintyneellä tavalla karmivaa kauhua. Siis ehkä sitä kaikkein parasta.

Chris (Daniel Kaluuya) pääsee vajaan puolen vuoden seurustelun jälkeen tapaamaan tyttöystävänsä Rosen (Allison Williams) vanhemmat. Chrisiä huolestuttaa, miten nämä suhtautuvat hänen ihonväriinsä, mutta Rose vakuuttaa, että he suorastaan rakastavat mustaihoisia. Tämä osoittautuukin tavallaan todeksi: Missy ja Dean Armitage (Catherine Keener ja Bradley Whitford) ovat kovasti kiinnostuneita afroamerikkalaisista, ja kuinkas ollakaan, heillä on monta mustaihoista palvelijaa. Itse asiassa kaikki heidän palvelijansa ovat afroamerikkalaisia.

Chris saa periaatteessa ystävällistä kohtelua, mutta jollain tavalla hän ei osaa rentoutua Rosen kotitilalla. Rosen perheen palvelijoissa on jotain outoa, he eivät vaikuta luonnollisilta ihmisiltä. Rosen äiti on myös tavattoman halukas hypnotisoimaan Chrisin, jotta tämä pääsisi eroon tupakasta. Lopulta Chris joutuukin hypnotisoiduksi aivan huomaamattaan.

Sitten asiat alkavat muuttua vielä oudommiksi. Tilalla on perinteiset juhlat, jonne tulee melkoinen joukko vieraita. Nämäkin vaikuttavat erityisen kiinnostuneilta Chrisistä, tosin erikoisella tavalla: yksikin vieraista puristelee noin vain kysymättä tämän hauista. Yhtä lukuun ottamatta kaikki vieraat ovat valkoihoisia. Tosin ainut mustaihoinen vieras (Lakeith Stanfield) aiheuttaa Chrisille vain lisäahdistusta. Hän näyttää jos mahdollista käyttäytymiseltään vieläkin oudommalta – ja pelottavammalta – kuin Armitagejen palveluskunta. Sitten alkaa olla jo liian myöhäistä lähteä karkuun.

Erityisesti pidän kauhussa siitä, kun se tarjoaa elementtejä, jotka näyttävät kieroutuneilta mutta joista ei heti saa kiinni, mistä niissä on kyse. Ensin tulee jotain hyvin pientä ja omituista, sitten asiat kasvavat hissukseen mittasuhteisiin, joissa todella pelottaa. Tässä Get Out onnistuu minusta. Tokihan kauhua katsomaan tullut leffakävijä arvaa, että tarinaan sisältyy outoja ja/tai karmivia osasia ja että nämä outoudet selittyvät asioilla, joiden toivookin kasvavan pelottaviin mittasuhteisiin. Mutta todellisen häiritsevyyden luominen onkin ihan oma taitolajinsa. Parasta on yleensä kauhu, joka ei perustu säikyttelyyn vaan piinaavuuteen. Get Out tarjoaa ehkä yhden hätkäytyksen, mutta piinaavuutta aika lailla sopivasti.

Elokuvan huumorielementti on Chrisin ystävä Rod (Lil Rel Howery), joka on luvannut hoitaa Chrisin koiraa sen ajan kun Chris on tutustumassa appivanhempiehdokkaisiinsa. Kohtaukset, joissa Rod esiintyy, keventävät tarinaa. En tiedä, onko kevennys hyväksi tarinan kokonaistunnelmalle, mutta pidän kyllä Rodin hahmosta, varsinkin kun hän ei jää pelkäksi pelleksi.

Get Out toimii. Se ei ammu liian kovilla liian aikaisin. Ja sen loppukin on vielä kauhuelokuvalle ehkä jopa epätyypillinen – tai no ainakin voin sanoa, että juuri näin tämän tarinan kuuluikin päättyä. Suosittelen siis.