maanantai 6. helmikuuta 2017

Homous on siis ihan tosi vaikea asia

Joillakuilla näyttää nyt olevan todella vaikeaa, kun 16-vuotias Tuure Boelius valittiin Gay Gaalassa vuoden homoksi. Ensin perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen kirjoitti blogissaan, että aikoo ottaa asian johdosta yhteyttä lapsiasiavaltuutettuun, sillä onhan se lastensuojeluasia, että noin nuorelle annetaan tuollainen titteli (Boeliuksen iäksi uutisoitiin ensin väärin 15 vuotta, mutta luulenpa, ettei tämä yhden vuoden ikäero ole Ronkaiselle merkityksellinen, vaikka hän kirjoituksessaan vetoaakin suojaikärajaan).

Ronkaisen kirjoituksen jälkeen Sandra Hagman, joka on tutkinut homoseksuaalisuuden historiaa, kommentoi aika tiukkasanaisesti mm. seuraavaa: ”Kritisoijat ja kauhistelijat ovat keskeisellä tavalla ymmärtäneet väärin seksuaali-identiteetin. Kyse ei ole seksistä, vaan kyse on syvien tunteiden, unelmien ja halujen kohdistumisesta.” Juu, ja sitten alkoi nettikeskustelu, jossa ainakin Iltalehdessä on muistettu mainita jälleen mm. sellaiset käsitteet kuin luonnollisuus, aivopesu, eläinseksi, tuputtaminen (jostain syystä ei toistaiseksi tumputtamista), istukan syöminen (luitte oikein), homovouhotus, vääristyneet sukupuoli- ja seksuaalisuuden muodot sekä tietenkin Jumala. Sitäkin on kauhisteltu, kun kouluissakin pitäisi ihan kaikille kertoa, että maailmassa on muitakin kuin heteroseksuaaleja, ja kaikista kauheinta on tietenkin se, että koulussa kerrotaan vielä, että se on ihan ok. Olen todella pahoillani, että joitakuita ahdistaa nyt niin helvetisti. No ei vainkaan.

Miten olisi, jos sovittaisiin, että kenenkään alaikäisen kohdalla ei noteerata ihastumisia ja rakastumisia ollenkaan? Peruste: Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei 16-vuotias poika voi oikeasti tietää olevansa homo vaan hän nyt vaan kamppailee identiteettinsä kanssa. Yhtä hyvin voisi sanoa 16-vuotiaalle pojalle, joka on ihastunut samalla luokalla olevaan tyttöön, että kuule, olet niin nuori, ettet voi vielä tietää, mistä tykkäät. Ja sille pojalle, jota kiinnostaa ensin rinnakkaisluokan tyttö ja sitten luokka-astetta ylempänä oleva poika, muistetaan sanoa, että kyllä sinä vielä joskus osaat valita, kiinnostavatko tytöt vai pojat, koska ethän nyt aidosti voi kiinnostua kummasta vaan.

Joillakuilla tuntuu myös olevan sellainen omituinen ajattelutapa, että nuoret olisivat tyhmiä. Eivät he ole. Jos he olisivat, he saattaisivat tehdä videon, jossa tulevat ulos kaapista, vaikka heillä ei olisi hajuakaan identiteetistään. Mutta kun nuoret eivät ole tyhmiä. Sitä paitsi, iästä riippumatta, en tunne ketään, joka olisi tullut ensin ulos kaapista ja vasta sitten miettinyt, että mikähän se oma identiteetti on. Pitäisin siis Tuure Boeliuksen YouTube-kanavallaan julkaisemaa kaapistaulostulovideota ihan mietittynä juttuna, jonka sisältämään identiteetti"tunnustukseen" voimme uskoa.

On totta, että seksuaalinen identiteetti voi muuttua ja monet huomaavat vasta aikuisina, mikä se on. Mutta silti sen kokeminen kussakin elämänvaiheessa on ihan aito asia. Sitä paitsi ei minulla ole mitään syytä epäillä, että Tuure Boeliuksen identiteetti muuttuisi myöhemmin. Jos lähdetään epäilemään tällaista, sanotaan sitten niille pojille, jotka tykkäävät teineinä tytöistä, että muista sitten, että voit myöhemmin olla jotain muuta kuin hetero. Minusta olisi tämän identiteettiasian kohdalla fiksua lähteä siitä, että uskotaan, mitä ihminen itse sanoo. (Vaikka myönnän, että minua hämmentääkin, jos henkilö määrittelee itsensä aivan ohi seksuaalisen käyttäytymisensä, mutta ei sekään ole minun asiani, vaikka minulla onkin taipumus ajatella, että silloin on kyse itsepetoksesta.)

Nuorissa ei ole käsitykseni mukaan kovin paljoa avoimesti ei-heteroseksuaalisia ihmisiä. Siihen on varmasti monia syitä, mutta juuri siksi onkin hienoa, että Tuure Boelius sai nyt palkinnon ja julkisuutta, joka voi oikeasti rohkaista monia. Voin kuvitella, että koulut ovat monelle ei-heteronuorelle ahdistavia paikkoja. Kouluissa saatetaan puhua muustakin seksuaalisuudesta kuin heteroseksuaalisuudesta, mutta ongelma on se, ettei kukaan näe oppitunneilla oikeasti sitä kirjoa, mikä seksuaalisuudessa on. Ei siellä kukaan naisopettaja sano käyneensä tyttöystävänsä kanssa viikonloppuna elokuvissa vaan asiasta puhutaan kuin se olisi jotenkin sen yhteisön ulkopuolella, missä ollaan. Sitten voidaan elää siinä ihmeellisessä illuusiossa, että tässä yhteisössä ei ole ei-heteroita ja että he ovat niitä, jotka harrastavat omituista seksiä eivätkä tee mitään tavallista.

Vielä rauhoittava ajatus niille, joita tämä ei-heterous nyt ahdistaa niin kamalasti: Ei se kaada tätä yhteiskuntaa eikä edes teidän elämäänne. Jos suhteet samaa sukupuolta olevien välillä olisivat uhka maapallolle, se olisi tuhoutunut jo tuhansia vuosia sitten. Kukaan ei myöskään raahaa teitä väkisin mukaan harrastamaan sodomiaa tai muita kauheuksia. Voitte nukkua yönne rauhassa.

3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta, samaa olen yrittänyt tolkuttaa omassa elinpiirissäni, mutta en ole onnistunut kokoamaan ajatuksia noin hyvin. Tekisi mieli antaa korvatillikka jokaiselle (en tietenkään kannata väkivaltaa!), joka argumentoi, ettei koko homoudesta pitäisi tehdä enää mitään numeroa nykypäivänä, ihan kyllästyttää koko hypetys, kun sitä tungetaan joka tuutista jne.

    VastaaPoista
  2. Itseäni ärsyttää myös se, että ihan hyvääkin tarkoittavat tai neutraalia sävyä sanomisissaan tavoittelevat ymmärtävät monesti asioista niin vähän, että yksinkertaistavat niitä liikaa. Jokin aika sitten Hesarissa oli juttu siitä, miten Helsingin kirkkoherrat suhtautuvat samaa sukupuolta olevien vihkimiseen omassa seurakunnassaan, kun uusi avioliittolaki tulee voimaan. Minusta siinä tekstissä haisi tosi kauas sellainen käsitys, että maailmassa on heteroita ja sitten on homoja ja siinäpä se sitten oli. Nyt kun jo varhaiskasvatuksesta lähtien pitäisi kasvattaa sen ymmärtämiseen, että maailma on moninainen, tällainen media kuin Hesari kirjoittaa jutun, jossa tämä asia yksinkertaistetaan kaksijakoiseksi. Tietysti voi olla, että vika on lukijassa, mutta monelle tuo monimuotoisuus on juuri noin yksinkertaistettu malli. Sitten kun itsellä menee herne nenään, tulee sellaisia kommentteja, jotka antavat ymmärtää, että ei kai se ihan niin tarkkaa ole. Ei mikään asia tietenkään ole tarkkaa ennen kuin se koskee itseä. Jos se ei oikeasti ole tarkkaa, voimme alkaa nimittää heteroita homoiksi aina kun siltä sattuu tuntumaan.

    Siksi minusta olisi tärkeää, että esimerkiksi kouluissa asioista puhuisivat ne, jotka ymmärtävät asioita omien tunteidensa ja kokemustensa kautta. Toki kaikki opettajat joutuvat puhumaan asioista, joista heillä ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta minua suoraan sanottuna ärsyttävät myös sellaiset ihmiset, jotka esiintyvät kaikentietävinä suvaitsijoina ja sanovat, että ymmärtävät, miltä jokin asia tuntuu ja niin edelleen, vaikkei heillä ole itsellään mitään kokemusta siitä, mistä puhuvat. Osaltaan tällaiset ihmiset voivat myös välittää näkökulmaa, että on jotenkin hienompi vaihtoehto olla jotain muuta kuin hetero. Ja se ajatus ärsyttää varmasti monia, vaikkei kukaan ei-hetero - ainakaan minun tuntemani - ole sitä mieltä, että heteroiden pitäisi ruveta homoiksi, biseksuaaleiksi tai miksi vain muuksi kuin heteroiksi. En myöskään tunne ketään ei-heteroa, joka olisi sitä mieltä, että se, että ihminen ei ole hetero, tekee hänestä automaattisesti hyvää seuraa tai kiinnostavan ihmisen.

    Mutta tosiaan ollaan aika kaukana siitä, että muu kuin heteroseksuaalisuus voitaisiin nähdä niin tavallisena, ettei siihen tarvitsisi kiinnittää huomiota. Esimerkiksi kaikki fiktiiviset tarinat, jotka käsittelevät vaikkapa kahden naisen rakkautta, luetaan aina ensisijaisesti siten, että mitä ne kertovat kahden naisen rakkaudesta, vaikka ne voisi lukea vain miettien, mitä ne kertovat rakkaudesta yleensä.

    VastaaPoista
  3. Samoja mietteitä mullaki aiheesta.

    VastaaPoista