torstai 24. tammikuuta 2013

Victor Frankenstein ja koiransa

Kauhuelokuvat innostavat minua kovin, kuten tiedätte. Kaikenlainen kauhuelokuviin viittaava, vaikkei se pelottaisikaan, kelpaa siis yleensä minulle. Niinpä lähdin katsomaan myös Frankenweenie-elokuvan, ja ihan mielelläni lähdinkin, varsinkin, kun se on Tim Burtonin tekeleitä.

En ollut kovin paljoa perehtynyt elokuvaan ennen leffaan lähtöä, mutta sen verran osasin yhdistää elokuvan nimen ja päätähden kuvan nähtyäni, etteivät yhteydet Mary Shelleyn Frankensteiniin tulleet yllätyksenä. Frankenweeniessä Victor Frankenstein on koulupoika, jolla on Sparky-niminen ihastuttava koira. Koira kuitenkin jää auton alle ja kuolee. Victor on suruissaan, mutta uusi luonnontieteitten opettaja saa hänet - ei suoraan ehdottamalla, mutta pojalla sattuu leikkaamaan - kokeilemaan jotain hurjaa: Sparkyn herättämistä henkiin. Temppu onnistuukin, mutta kun toiset lapset saavat selville, mitä Victor on tehnyt, alkavat he kilpailla entistä hullummilla tekosilla, sillä koulussa  on tiedekilpailu, jonka jokainen tahtoisi voittaa, eikä kuolleista herättämistä ole noin temppumielessä helppo peitota.


Frankenweenie on tehty niille, jotka rakastavat klassisia kauhuelokuvia. Ilman suurempaa vaivaa siitä bongaa ties kuinka monta viittausta vanhoihin leffoihin. Ymmärrettävästi vanhat Frankenstein-elokuvat ovat mukana tärkeimmissä kohtauksissa: Victorin nostaessa kuolleen koiransa korkeuksiin kohti salamoita ja paikkakunnalla tärkeän tuulimyllyn palaessa elokuvan loppuhuipennuksessa. Frankenstein-leffoihin viitataan muutoinkin. Victorin naapurissa asuva tyttökoira muuttuu Frankensteinin morsiameksi, kun sen kuononpää saa kuolleista herätetyn Sparkyn kuononpäästä sähköä.


Mutta ei muutakaan klassikkokauhua ole unohdettu. Kun Victorin luokkakaverit hiipivät Victorin kotona, heidän varjonsa heittyvät seinälle kuin Nosferatun ikään. Yhden koululaisen kilpikonna muuttuu valtavaksi olennoksi, josta ei voi olla tulematta Godzilla mieleen. Herääkin kysymys, onko elokuva lapsille itse asiassa liian pelottava (sen ikäraja on 7) ja varsinaisesti suunnattu aikuisille, jotka ymmärtävät sen sisältämät viittaukset toisiin elokuviin. No, toisaalta luulen, että olisin itse lapsena ollut innostunut, jos olisi ollut tällaista animaatioelokuvaa, jossa kaivetaan auki hautoja ja jossa on ihan oikeita säikyttelykohtia. Tosin seitsemänvuotiasta lasta en varmaankaan veisi tätä elokuvaa katsomaan - hieman rauhallisemmilla rainoilla voi aloitella, vaikka pienestä pitäen voi kauhukulttuuriinkin tutustua.

P.S. Lopussa itkettikin, joten siitä elokuvalle voi antaa vielä pari lisäpistettä.

1 kommentti:

  1. Hienolta näyttää ainakin kuvien perusteella! Tim Burton tietää mitä tekee :) En välttämättä lähtisi melkein 7-vuotiaan esikoiseni kanssa tätä katsomaan, sen verran hurjalta kuitenkin kuulostaa.

    VastaaPoista