Riikka Ala-Harjan
romaani Maihinnousu sai kovastikin julkisuutta, kun Ala-Harja sai
sisarensa vihat päälleen. Sisaren mukaan tarinan syöpäsairas
lapsi on kuin hänen oma lapsensa ja lapsen sairaskertomus on kuin
hänen lapsensa sairaskertomus. Sisarusten julkisuudessa riitely ja
asioiden kommentoiminen on lähinnä säälittävää, mutta
unohdetaan se nyt, sillä onneksi kirjan voi aina lukea vain kirjana,
eikä fiktion kohdalla tarvitse välittää siitä, mitkä ovat
tarinan todelliset yhtymäkohdat oikeisiin ihmisiin ja heidän
elämäntarinoihinsa. Maihinnousun tarina on itsessään kiinnostava,
ja minä en ainakaan ajattele sen luettuani Ala-Harjan sisaresta,
tämän miehestä tai lapsesta yhtään mitään. Sen sijaan olen
mielestäni lukenut kertomuksen, joka kuvaa hyvin varmasti monenkin
naisen tuntoja elämäntilanteessa, jossa mikään ei tunnu menevän
hyvin.
Maihinnousun
päähenkilö-kertoja Julie elää vaikeaa elämänvaihetta. Hänelle
ja hänen miehelleen on tulossa ero. Miehellä on uusi nainen, mutta
saman katon alla edelleen asutaan ja yritetään vältellä toista.
Sitten paljastuu, että 8-vuotiaalla Emma-tyttärellä on leukemia.
Julie joutuu ehkä luopumaan sekä miehestään että tyttärestään,
jos oikein huonosti käy.
Tarina sijoittuu
Normandian rannikolle, ja Julien elämän taistelut rinnastuvat
Normandian maihinnousuun, sillä sekin on osa Julien arkea – hän
nimittäin työskentelee oppaana, joka opastaa ryhmiä Sword
Beachilla, yhdellä rannoista, joilla liittoutuneet nousivat maihin
kesäkuun 6. päivänä vuonna 1944. Jollain lailla Julie näkee
maihinnoususta vain taistelun, ei niinkään sen lopputulosta. Omassa
taistelussaankin hän on toki melkein koko kirjan ajan keskellä
pahinta aikaa. Hänen on tehtävä päätöksiä, pohdittava, voiko
vakavasti sairaalle lapselle kertoa siitä, että äiti ja isä
eroavat, voiko hän muuttaa omaan asuntoon ennen kuin Emma on
parantunut tai kuollut.
Julie ei tunnu
haluavan miestään takaisin. Häntä riivaavat mielikuvat siitä,
kuinka tämä elää elämäänsä uuden naisensa kanssa ja kuinka
Emma luikahtaa tuon uuden perheen jäseneksi. Parisuhteen eteen Julie
ei kuitenkaan jaksa tai edes halua taistella. Sen sijaan Emman
paranemista lukuun ottamatta kaikki muuttuu merkityksettömäksi.
Esimerkiksi kun Julie törmää autollaan koiraan, joka kuolee
kolarissa, hän on täysin välinpitämätön koiran omistajan surua
kohtaan. Kun Julie viimein muuttaa pois yhteisestä kodista, mies
rupeaa hankalaksi, mutta vaikka Julie on murtumaisillaan, hän ei
kummemmin jaksa välittää edes miehen tempuista.
Maihinnousu kertoo
tarinansa Julien näkökulmasta. Viitteitä siihen, miksi Julien mies
on aloittanut suhteen uuden naisen kanssa tai mikä parisuhteessa on
mennyt vikaan, ei kummemmin anneta. Mies pääsee kertomaan kirjeitse
katkeruudestaan, kun Julie tekee ratkaisunsa muuttaa omaan asuntoon.
Emma kipuilee ehkä yhden luvun verran vanhempien eroa. Sairauteensa
lapsi ei osaa suhtautua samalla vakavuudella kuin vanhemmat, mikä
onkin aivan ymmärrettävää. Mutta kirja kertoo Julien
kokemuksista, naisesta, joka kliseisesti selviää eteenpäin, koska
on pakko. Naisesta, joka selviää yksin, koska oikeastaan on pakko.
Juliella on hyvä ystävä, johon hän voisi tukeutua, mutta ei
tukeudu. Ehkä se kertoo siitä, että vaikka tällä ystävättärellä
on kokemus lapsen kuolemasta, Julie on pahassa olossaan yksin.
Maihinnousu ei ole
kevyt kirja, vaikka se on helppo- ja nopealukuinen. Julien elämä on
raastavaa, ja ilon hetket tulevat loppujen lopuksi tietyllä tavalla
oudoista asioista, kuten kirjan lopussa siitä, että Emman opettaja
ei pidä Emman käyttäytymistä – pulisemista tunnilla –
sopivana. On riemastuttavaa, että lapsi on jälleen voimissaan
aiheuttaakseen häiriötä oppitunneilla. On kuitenkin vaikea sanoa,
mitä Juliesta pitäisi ajatella. Hän taistelee elämässään
eteenpäin, mutta hän ei ärsytä eikä saa tuntemaan sympatiaa. Tai
ehkä lukijakin vain menee niin mukaan Julien tarinaan, ettei
hänelläkään ole voimia keskittyä muuhun kuin Emman hyvinvointiin
– äidin ja lukijan tunteet ovat tässä vain sivuseikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti