maanantai 14. tammikuuta 2013

Maihinnousu

Riikka Ala-Harjan romaani Maihinnousu sai kovastikin julkisuutta, kun Ala-Harja sai sisarensa vihat päälleen. Sisaren mukaan tarinan syöpäsairas lapsi on kuin hänen oma lapsensa ja lapsen sairaskertomus on kuin hänen lapsensa sairaskertomus. Sisarusten julkisuudessa riitely ja asioiden kommentoiminen on lähinnä säälittävää, mutta unohdetaan se nyt, sillä onneksi kirjan voi aina lukea vain kirjana, eikä fiktion kohdalla tarvitse välittää siitä, mitkä ovat tarinan todelliset yhtymäkohdat oikeisiin ihmisiin ja heidän elämäntarinoihinsa. Maihinnousun tarina on itsessään kiinnostava, ja minä en ainakaan ajattele sen luettuani Ala-Harjan sisaresta, tämän miehestä tai lapsesta yhtään mitään. Sen sijaan olen mielestäni lukenut kertomuksen, joka kuvaa hyvin varmasti monenkin naisen tuntoja elämäntilanteessa, jossa mikään ei tunnu menevän hyvin.

Maihinnousun päähenkilö-kertoja Julie elää vaikeaa elämänvaihetta. Hänelle ja hänen miehelleen on tulossa ero. Miehellä on uusi nainen, mutta saman katon alla edelleen asutaan ja yritetään vältellä toista. Sitten paljastuu, että 8-vuotiaalla Emma-tyttärellä on leukemia. Julie joutuu ehkä luopumaan sekä miehestään että tyttärestään, jos oikein huonosti käy.

Tarina sijoittuu Normandian rannikolle, ja Julien elämän taistelut rinnastuvat Normandian maihinnousuun, sillä sekin on osa Julien arkea – hän nimittäin työskentelee oppaana, joka opastaa ryhmiä Sword Beachilla, yhdellä rannoista, joilla liittoutuneet nousivat maihin kesäkuun 6. päivänä vuonna 1944. Jollain lailla Julie näkee maihinnoususta vain taistelun, ei niinkään sen lopputulosta. Omassa taistelussaankin hän on toki melkein koko kirjan ajan keskellä pahinta aikaa. Hänen on tehtävä päätöksiä, pohdittava, voiko vakavasti sairaalle lapselle kertoa siitä, että äiti ja isä eroavat, voiko hän muuttaa omaan asuntoon ennen kuin Emma on parantunut tai kuollut.

Julie ei tunnu haluavan miestään takaisin. Häntä riivaavat mielikuvat siitä, kuinka tämä elää elämäänsä uuden naisensa kanssa ja kuinka Emma luikahtaa tuon uuden perheen jäseneksi. Parisuhteen eteen Julie ei kuitenkaan jaksa tai edes halua taistella. Sen sijaan Emman paranemista lukuun ottamatta kaikki muuttuu merkityksettömäksi. Esimerkiksi kun Julie törmää autollaan koiraan, joka kuolee kolarissa, hän on täysin välinpitämätön koiran omistajan surua kohtaan. Kun Julie viimein muuttaa pois yhteisestä kodista, mies rupeaa hankalaksi, mutta vaikka Julie on murtumaisillaan, hän ei kummemmin jaksa välittää edes miehen tempuista.

Maihinnousu kertoo tarinansa Julien näkökulmasta. Viitteitä siihen, miksi Julien mies on aloittanut suhteen uuden naisen kanssa tai mikä parisuhteessa on mennyt vikaan, ei kummemmin anneta. Mies pääsee kertomaan kirjeitse katkeruudestaan, kun Julie tekee ratkaisunsa muuttaa omaan asuntoon. Emma kipuilee ehkä yhden luvun verran vanhempien eroa. Sairauteensa lapsi ei osaa suhtautua samalla vakavuudella kuin vanhemmat, mikä onkin aivan ymmärrettävää. Mutta kirja kertoo Julien kokemuksista, naisesta, joka kliseisesti selviää eteenpäin, koska on pakko. Naisesta, joka selviää yksin, koska oikeastaan on pakko. Juliella on hyvä ystävä, johon hän voisi tukeutua, mutta ei tukeudu. Ehkä se kertoo siitä, että vaikka tällä ystävättärellä on kokemus lapsen kuolemasta, Julie on pahassa olossaan yksin.

Maihinnousu ei ole kevyt kirja, vaikka se on helppo- ja nopealukuinen. Julien elämä on raastavaa, ja ilon hetket tulevat loppujen lopuksi tietyllä tavalla oudoista asioista, kuten kirjan lopussa siitä, että Emman opettaja ei pidä Emman käyttäytymistä – pulisemista tunnilla – sopivana. On riemastuttavaa, että lapsi on jälleen voimissaan aiheuttaakseen häiriötä oppitunneilla. On kuitenkin vaikea sanoa, mitä Juliesta pitäisi ajatella. Hän taistelee elämässään eteenpäin, mutta hän ei ärsytä eikä saa tuntemaan sympatiaa. Tai ehkä lukijakin vain menee niin mukaan Julien tarinaan, ettei hänelläkään ole voimia keskittyä muuhun kuin Emman hyvinvointiin – äidin ja lukijan tunteet ovat tässä vain sivuseikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti