Simon Lelicin romaani Katkeamispiste kuvaa hieman erilaisen kouluampumisen taustoja. Eräänä aamuna koulun historianopettaja ottaa päivänavauksessa esiin aseen ja ampuu neljä muuta sekä itsensä. Tilanne näyttää poliisivoimienkin – ainakin päällystön – mielestä varsin selvältä, mutta nuorehko naispoliisi Lucia May tuntee, etteivät teon taustat ole niin yksinkertaiset, etteikö asiaa kannattaisi kaivella ihan tosissaan. Pian Lucialle selviää, että ampujaopettajaa on kohdeltu sekä opettajien että oppilaiden taholta todella epäinhimillisesti, eikä koulun rehtori ole edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Lucia haastattelee suurta määrää ihmisiä, ja moni teoksen luvuista koostuukin vain haastateltavien puheesta, joka on ajoittain melkoisen karua. Esimerkiksi rehtori tuo heti alussa esiin, ettei pidä historiaa mitenkään järkevänä oppiaineena. Hänen asenteensa sekä tuota oppiainetta että sen opettajaa kohtaan on lähtökohtaisesti karmivan negatiivinen.
Ampuja Samuel Szajkowski alkaa puolestaan vähitellen näyttää lukijan silmissä sosiaalisesti kömpelöltä, lähes Asperger-tapaukselta, mistä syystä hänen kiusaamisensa tuntuu vielä karmeammalta. Ampumista ei voi oikein hyväksyä, mutta kyllä lukija tuntee suurta sympatiaa Szajkowskia kohtaan. Kiusaaminen menee nimittäin mm. niin pitkälle, että oppilaat katkaisevat hänen jalkansa tahallaan jalkapallopelissä.
Lelic aloittaa romaaninsa tehokaasti ja pohtii mielenkiintoista asiaa – sitä, kuinka paljon ihmisen on kestettävä ja voiko ampujaa tässä pitää ainoana syyllisenä tapahtuneeseen. On karmeaa, etteivät kiusaajat lainkaan mieti, että kiusatulla voi tulla raja vastaan ja silloin voidaan joutua näkemään liian rajuja tapoja yrittää pitää omaa puoltaan.
Kuitenkin Lelic tunkee kirjaansa liikaa aineksia. Lucia on myös kiusattu työpaikallaan, mutta ei mielestäni vertaudu Szajkowskiin tarpeeksi, vaikka kiusaaminen onkin rajua: yksi työkaveri mm. esittelee penistään Lucialle ja tälle on jätetty pöydälle kirjekuori, jossa on työkavereiden perskarvoja. Ehkä Lelic yrittää näyttää, että Lucia on samanlaisessa tilanteessa kuin epätoivoisen ratkaisun tehnyt Szajkowski, mutta minusta tuntuu vain siltä, että kirjan tarinaan on yritetty ympätä kaikki, mitä mieleen tulee. Jo sen, että opettaja avaa tulen työpaikallaan, pitäisi riittää yhden romaanin aiheeksi.
Onneksi kirjan loppuosa rullaa jälleen keskiosaa paremmin. Kokonaisuutena teos ei kuitenkaan nouse ikimuistoisten joukkoon, vaikka se nostaakin esiin tärkeitä näkökulmia kiusaamisesta ja onnistuu liikuttamaan lukijan tunteita – kiusaamisesta ja ihmisten ikävistä asenteista lukemisesta tulee nimittäin ahdistava olo. Ja on huimaa ajatella, että siitä tulee tätä kirjaa lukiessa ahdistavampi olo kuin ampumisesta, vaikkei tuota äärimmäistä väkivaltaa hyväksykään. On kuitenkin helppo huomata, miten Lelic haluaa lukijan tuntevan ja ajattelevan – joskus muka yksinkertaisen tilanteen taustalla on asioita, jotka nekin pitäisi muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti