perjantai 29. lokakuuta 2010

Suosi kristittyä

Olen pitkin matkaa arvostanut Päivi Räsästä ihmisenä, vaikka oma maailmankatsomukseni on hyvin erilainen kuin hänen. Räsänen on jämäkkä nainen, joka seisoo mielipiteidensä takana ja osaa esittää ne selkeästi. Pidän tätä suuressa arvossa. En myöskään yhdy siihen käsitykseen, että Ylen homoillassa nimenomaan Räsänen olisi ollut se keskustelija, joka aiheutti kirkosta eroamisten tsunamin. Keskustelussa oli mukana myös suoraan kirkkoa edustaneita, joiden mielipiteet saivat varmasti monen pään tuottamaan höyryjä.

Räsänen oli kuitenkin se keskustelija, joka on saanut perustella yhä uudelleen omaa näkemystään julkisuudessa. Ja nyt hän saa perustella varmasti erästä toistakin näkemystään. Ylioppilaslehden haastattelussa Räsänen toteaa, että ”Suomi ei voi ottaa kaikkia maailman pakolaisia. Sopeutumisen kannalta olisi järkevää valikoida sellaisia ryhmiä, jotka kulttuurisesti ja uskonnollisesti sopeutuvat tänne, eli asettaa etusijalle esimerkiksi vainotut kristityt.” Kristillisdemokraattien linjaa kuvataan haastattelussa humaaniksi mm. tällä perusteella.

On totta, että maailmassa on niin paljon pakolaisia, etteivät he kaikki mahdu Suomeen, vaikka kuinka haluaisimme auttaa. Uskonto kuitenkin vaikuttaa omituiselta perusteelta pakolaisten valinnassa. Totta kai kulttuurishokki on pienempi, jos muuttaa asumaan ympäristöön, jossa on oman uskonnon ympäröimänä – vaikka uskonto onkin vain osa kulttuuria. On kuitenkin vaikea uskoa, että vaikkapa muslimipakolainen kokisi Suomen huonoksi vaihtoehdoksi itselleen siksi, että täällä on enemmän kristittyjä kuin muslimeita.

Myös Räsäsen ajatus siitä, että vainottu kristitty löytää yhteyden seurakunnasta ja sopeutuu siksi paremmin, kuulostaa omituiselta. On Suomessa sen verran muslimejakin, että hekin voivat löytää oman ryhmänsä, joka tukee heitä. Räsänen on myös sitä mieltä, että ”Se [muslimien eristäytyminen suomalaisesta yhteiskunnasta] yhdessä syrjimisen kanssa voi johtaa radikalisoitumiseen.” Onko se huolestuttavaa eristäytymistä, että muslimit haluavat viettää aikaansa niiden kanssa, jotka esimerkiksi puhuvat samaa kieltä kuin he, tai viettää omissa porukoissaan omia uskonnollisia juhliaan? Kuulostaa siltä, että Räsänen väittää nimenomaan kristillisyyden yhdistävän ihmisiä hyvällä tavalla. Ovatko siis kaikki suomalaisetkin, jotka eivät kuulu kristillisiin yhteisöihin, vaarassa toimia radikaalisti tätä yhteiskuntaa vastaan?

Minusta Räsäsen ajattelu on myös hyvin lähellä sitä, että asetamme kristityt muiden ihmisten yläpuolelle. Onko kyse kuitenkin siitä, että tilanne olisi meille suomalaisille helpompi? Meidän ei tarvitsisi sopeutua erilaiseen ajatteluun kuin omamme? (Ihan niin kuin me suomalaiset tai kristitytkään ajattelisimme keskenämme samalla tavalla...) Mielestäni ei voi sanoa, että tämä näkemys olisi humaani – humaanimpaa olisi se, että apua annetaan ensin niille, joilla on suurin hätä.

4 kommenttia:

  1. Puhumattakaan siitä että niiden kristittyjenkin joukossa saattaa olla tarjolla esim. naisten ja homojen oikeuksien polkemiseen valmiita änkyräfundiksia joiden sopeutuminen voi olla vähän fifty-sixty.

    VastaaPoista
  2. Räsäsen näkemys tuntuu myös siksi kummalta, että suomalaiset ovat kuitenkin pääosin tapakristittyjä, aktiivisten kristittyjen määrä on vähän niin ja näin (ja aikaisemmin sellaisena voi sanoa ettei kovin henkistä ole sekään touhu ainakaan niissä piireissä missä itse olen pyörinyt). Ja maahanmuuttavat kristityt itse ainakin miellän olevan vainoituilta alueilta, jotka todella haluavat elää uskonsa mukaan. Eli vähän eksyneitä täällä

    VastaaPoista
  3. Minä inhoan Räsäskää sydämeni pohjasta. Nainen joka kuuluttaa Raamatun sanomaa on aika tekopyhä, nainen vaietkoon seurakunnassa eli mitä hän tekee eduskunnassa tai puhumassa ylipäätään mistään asioista? Tosin en ymmärrä koko Suomen valtion fiksaatiota olla liitetty kirkkoon, voiko turhempaa olla..

    VastaaPoista
  4. Taas kerran liityn Mikaelan kantaan mm. juuri siinä, että kirkko ja valtio tulisi erottaa keskenään. Ei liity aiheeseen, mutta mainitsenpas kuitenkin, sillä on aina hienoa nähdä muidenkin jakavan oman kantani.

    Tähän aiheeseen minun mielipiteeni on vähän ristiriiainen. Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että kristittyjä ilmeisesti pidetään täällä jotenkin parempina ihmisinä kuin meitä muita, mikä on täysin väärin. Jokaisen tulisi saada uskoa mihin tykkää ilman, että häntä sorrettaisiin millään tavalla.

    Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että pakolaisia, joiden elämänkatsomus ja kulttuuri eroavat liikaa meidän omastamme, ei missään tapauksessa tulisi ottaa maahamme. Maassa maan tavalla - kun ulkomailta joku tänn muuttaa niin hänen on opeteltava puhumaan meidän kieltämme, työskenneltävä meille ja sopeuduttava oloihimme. Ihmisen, jonka kulttuuri eroaa täysin omastamme, on mahdotonta sopeutua meidän oloihimme, kun taas sille, jonka kulttuuri on mahdollisimman lähellä omaamme, on sopeutuminen paljon helpompaa ja elämä siten paljon mielekkäämpää!

    VastaaPoista