Eihän sitä nyt pahana voi pitää, jos joku seuraa isänsä jälkiä sellaisessa, missä isä on onnistunut. Joe Hill – Stephen Kingin poika – on yksi näistä yrittäjistä, ja idealtaan hänen romaaninsa Sydämen muotoinen rasia kuulostaakin kovin kiintoisalta. Tuossa rasiassa asuu nimittäin oikea aave.Sydämen muotoinen rasia lähtee lupaavasti liikkeelle. Päähenkilö Jude Coyne pitää niin paljon kaikenlaisista huuhaa-esineistä, että joku lähestyy häntä ja vinkkaa, että tällä kertaa olisi myytävänä aave. Coyne ostaa aaveen, mutta pian – itse asiassa tarinan kannalta yllättävän pian – selviää, että tuo haudantakainen mies on tyrkytetty Coynelle nimenomaan kostotarkoituksessa. Se sattuu olemaan hänen entisen – itsemurhan tehneen – tyttöystävänsä isäpuolen haamu. Ja tyttöystävän epätoivoinen ratkaisu on tietenkin sälytetty Coynen niskoille.
Jude Coyne on periaatteessa kiinnostava hahmo: raskasta metallia soittanut keski-ikäinen mies, joka on ollut iso julkkis, muttei välittäisi julkisuudesta enää, mies, jolla on ollut nuoria naisia ei jokaiselle sormelle vaan ehkä paremminkin ihokarvalle. Coyne antaa tyttöystävilleen uudet nimet: jokainen saa olla se osavaltio, josta on kotoisin. Tähän tarinaan kietoutuvat tuo entinen tyttöystävä, Florida, sekä nykyinen, Georgia.
Kirjan alku hämmentää, koska tuntuu, että Hill laittaa tarinansa liian kovaa liikkeelle. Pian lukijaa alkaakin kyllästyttää se, että tuo pahishaamu ilmestyy aika ajoin ja on olevinaan pelottava, eikä oikeastaan mitään muuta tapahdu. Jännityksen tiivistäminen pikku hiljaa olisi toiminut paremmin, sillä eihän se isoin vaihde oikeasti ole koskaan jännittävin tai edes kammottavin (paitsi erään isäpapan Carrie-esikoisessa).
Onneksi kirja petraa tylsän osuuden jälkeen mutta jollain lailla tylsistyy taas loppupuolellaan. Ja kuten arvata saattaa, eihän se aaveenlähettämiskuvio ihan niin yksinkertainen ollut, kuin kirjan alussa näytti. Valitettavasti teoksesta jää kuitenkin keskinkertainen loppumielikuva. Mutta tiedä häntä, Hillillä on mukava tapa kirjoittaa, ja ainakin osittain hänen henkilöhahmonsa ovat riittävän kiinnostavia, joten voisin lukea myös novellit, jotka häneltä on suomennettu. Vähintään toinen mahdollisuus pitää tälle kirjailijalle antaa, vaikkei hän vielä hallitsekaan isänsä tapaa lähteä liikkeelle pienestä ja päätyä karmeaakin karmeampaan. (Niin, ja eihän isiä ja poikia saisi alkaa liikaa vertailla toisiinsa.)
















