keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Shrek svengaa musikaalinakin

Minusta tuli musikaalifani yhdessä hetkessä – silloin kun näin elämässäni ensimmäistä kertaa West End -musikaalin.Vaikka se sattui olemaan visuaalisesti näyttävin musikaali, jonka olen koskaan nähnyt – Taru sormusten herrasta – olen onnekseni kyennyt sen jälkeen nauttimaan myös pienemmällä rahalla tehdystä musikaaliteatterista.

Myönnettäköön, että olin kuitenkin hieman ennakkoluuloinen, kun kuulin, että Jyväskylän kaupunginteatteri ottaa ohjelmistoonsa Shrek-musikaalin. Tai ennakkoluuloinen on ehkä väärä ilmaus – olin paremminkin pettynyt: jos kerran pitää tuoda lähiteatteriin jokin iso musikaali, miksi sen pitää olla Shrek, miksei vaikka se toinen, jossa on vihreä päähenkilö (olen kova Wicked-fani, ja ymmärrän kyllä, että se olisi varmasti ollut esitysoikeuksineen liian kallis satsaus). Vähitellen kuitenkin lämpenin ajatukselle vihreästä hirviöstä vihreän noidan sijaan, enkä jaksanut enää murehtia sitä, ettei Keski-Suomeen tuotu myöskään Tanz der Vampirea (jonka Seinäjoen kaupunginteatteri toteutti ansiokkaasti) eikä Les Miserablesia (joka tehtiin ikimuistoisesti Åbo Svenska Teaternissa).

Eli kuinkas sitten kävikään: istuin ennakkonäytöksessä eturivissä katsastamassa, millainen Shrek olisi näyttämöllä. Musikaali osoittautui mukaansatempaavaksi ja liikuttavaksikin. Naurattaa se olisi voinut enemmän, mutta minä nauran harvoin kippurassa, joten en ehkä ole paras arvioimaan esityksen huumoria.


Shrek-animaatio teki aikanaan (2001) hyvää pinttyneille satukliseille, joissa kauneus ja rikkaus on aina se, mitä tavoitellaan, ja joissa prinsessat ovat aina kauniskäytöksisiä pelastettavia olentoja, joiden oma tahto on vähän niin ja näin. Shrekin maailma on piristävä. Kun rakastuu, vihreä hirviökin näyttää joltain muulta kuin rumalta – kauneusihanteet muuttuvat ja prinsessakin muuttaa ilomielin haisevalle suolle. Shrek on ritari, joka pelastaa prinsessan, mutta prinsessa pistää ritarin järjestykseen. Siksi on hauska saada näyttämöllekin lapsille(kin) sopiva tarina, joka päättyy muutoin kuin kauneuden riemuvoittoon ja siihen ajatukseen, että ulkonäöllä voi ratkaista kaikki maailman ongelmat.

Animaation keinot ovat rajattomat, mutta niin näyttävät olevan teatterinkin keinot. Shrek-musikaalin West Endin mainosvideon nähtyäni varmistuin siitä, että Jyväskylän kaupunginteatteri on käyttänyt versiossaan käytännössä yksi yhteen samoja teatterin keinoja kuin isommassa maailmassa esitetyt Shrek-musikaalin versiot. Todennäköisesti Jyväskylässä ei olisi kovin paljon tuosta saanutkaan poiketa – tällaisista musikaaleista kun tuppaa useimmiten saamaan vain replica-oikeuksia. Ja vaikka täydellistä replicaa ei tarvitsisikaan tehdä, teatteri ei voi tehdä ratkaisuja vaikkapa puvustuksesta omin päin vaan tarvitsee maailmalta hyväksynnän luomuksilleen.

Mutta mikäs siinä on keksittyjä keinoja käyttäessä, kun keinot ovat hyvät. Lordi Farquaad (Joni Leponiemi) taapertaa polvillaan, jotta lordi näyttää asiallisen lyhyeltä, lohikäärme (lauluäänenään Salli Suvalo) liikkuu kuin kiinalaisen uudenvuoden lohikäärme monien ihmisten avustamana ja Fionan (Maria Lund) laulaessa poksahtava lintu todellakin poksahtaa. Oma istumapaikkani oli varsin edessä, joten pääsin näkemään ehkä liikaakin sitä, miten teatterin taikaa oli käytetty. Ehkäpä musikaalin voisikin katsoa toisen kerran joltain kauemmalta riviltä, kuten mieheni ehdotti.


Erityispisteet haluan antaa musikaalin puvustajille. Jyväskylän kaupunginteatterilla ei ole käytettävissään läheskään samanlaisia varoja kuin Broadway- ja West End -teattereilla, mutta pienemmälläkin budjetilla voidaan tehdä silmäkarkkia. Shrek (Otto Kanerva) on sympaattisen näköinen hirviö, jota ei tarvitse oikeasti pelätä. Fiona on ihastuttava kokovihreissään viheriäitä sukkahousuja ja vihreiksi lakattuja kynsiä myöten. Satuolennot kolmesta pienestä porsaata Pinokkioon ja noitaan on puettu värikkäästi ja mielikuvituksekkaasti. Tanssia täynnä olevat joukkokohtauksetkin toimivat osaltaan juuri siksi, että ne ovat niin täynnä väriä – vaikkei tanssissakaan moittimista ole.


Yksittäisistä numeroista parhaiten jäi mieleen toisen näytöksen alkupuolella ollut Mä susta voiton vein, jossa Shrek ja Fiona kilpailevat osuvasti siitä, kummalla on ollut elämässään kurjempaa. Numeron aikana päähenkilöt huomaavat olevansa rakastuneita toisiinsa. Biisi on iskevä ja hauskasti esitetty. Ikävä kyllä Shrek-musikaali ei kokonaisuutena ole musiikiltaan kovinkaan mieleenpainuva. On ikävää, kun katsoja alkaa kiemurrella tuolissaan ja toivoo, etteivät näyttelijän suun asento ja orkesterin musisointi ennakoisi jälleen uutta laulunumeroa. Mutta musiikki on otettava sellaisena kuin se on – uusien musikaalien säveltäminen on sitten erikseen.

Shrek-musikaalin toteutus Jyväskylässä on hatunnoston arvoinen. Lapsille musikaali on varmasti suuri elämys, mutta kehotan aikuisiakin lähtemään ennakkoluulottomasti teatteriin, vaikkei naapurista tai ystäviltä saisi lainattua lasta rekvisiitaksi. Lopussa saattaa vielä kyynelkin tulla, vaikka tietää, kuinka tarina päättyy. Sitä vain on hyvä välillä saada muistutus siitä, että jokaisen näköinen voi olla jonkun silmissä kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti