Ensimmäiseksi perehdyimme italialaiseen näkemykseen goottikauhusta eli katsoimme Mario Bavan ohjauksen La Maschera del Demonio vuodelta 1960. Elokuva tunnetaan ehkä parhaiten yhdellä englanninkielisistä nimistään - Black Sunday. Jostain kumman syystä elokuvalla on pitkä liuta muitakin englanninkielisiä nimiä. Niistä The Mask of Satan on lähimpänä elokuvan italiankielistä nimeä.
Paholaisen naamio on elokuvassa esiteltävä konkreettinen naamio, joka on naulattu saatanaa palvelleen noidan, prinsessa Ada Vajdan (Barbara Steele) kasvoille muinaisina aikoina. Myös noidan rakastettu ja paholaisenpalvontakumppani Igor Javutich (Arturo Dominici) on kokenut saman kohtalon. Elokuvan alku onkin varsin tehokas, kun Ada Vajda kiroaa sukunsa juuri ennen kuin paholaisen naamiossa olevan piikit lävistävät hänen kasvojensa ihon. Ai miksi hän kiroaa oman sukunsa? Koska hänet on tuominnut kuolemaan hänen oma veljensä.
Pari sataa vuotta myöhemmin onneton tapahtumasarja herättää noidan tietenkin henkiin. Noidan hautapaikan ohi matkaavat tohtori Kruvajan (Andrea Checchi) ja tämän nuori assistentti tohtori Andre Gorobec (John Richardson). Miehet menevät - tietenkin, yllätys yllätys - sorkkimaan noidan hautaa ja lopulta tohtori Kruvajanin saamasta haavasta tippuva veripisara herättää noidan henkiin. Sitä ennen miehet ovat kuitenkin poistuneet paikalta ja törmänneet noidan nykyajan jälkeläiseen, Katia Vajdaan (myöskin Barbara Steele, tietenkin), johon nuori herra Gorobec on myös saman tien ensisilmäyksellä ihastunut. Sitten noita tietenkin manaa rakastajansa nousemaan haudasta ja pyrkii tämän kanssa toteuttamaan kostonsa.
La Maschera del Demonio on niin goottilainen kauhuelokuva kuin elokuva nyt olla voi. Keskeiset asiat siinä tapahtumat haudoilla, linnassa ja kryptassa. Se on tehty mustavalkoiseksi, vaikka värillinen elokuvakin oli jo yleinen sitä kuvattaessa. Mustavalkoisuus kuitenkin korostaa jo entisestään elokuvan voimakasta valon ja varjon kontrastia, joka luo teokseen äärimmäisen hallitun tyylin sen alusta loppuun. Täydelliseen goottilaiseen tunnelmaan sulautuvat myös jos eivät pelottavat niin inhat yksityiskohdat.
Barbara Steele on kaksoisroolissaan vakuuttava. Kun noidan rakastaja nousee haudastaan, katsoja voi naureskella tämän vaatteille, jotka ovat ainoastaan hieman riekaloituneet satojen vuosien haudassamakaamisesta. Noidalle sen sijaan on vaikeampi hymähdellä - hänen heräämisensä saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin.
Hieman turhaan mukaan on otettu myös pieni annos vampyyrimytologiaa. Alussa paholaisen palvojia nimitetään vampyyreiksi, ja katsoja saakin myöhemmin nähdä yhdet puremajäljet kaulalla. La Maschera del Demonio toimisi kuitenkin paremmin pelkkänä noidan kostotarinana, sillä vampyyrinäkemys jää siinä melkoisen keskeneräiseksi. Mutta tämän ei kannata antaa haitata. La Maschera del Demonio on ehdottomasti kauhuelokuva, joka kannattaa nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti