Temperance Brennan on parempi televisiossa kuin kirjassa

Aina sille päälle sattuessani katson Bones-televisiosarjaa putkeen lukemattoman määrän jaksoja. En ole kuitenkaan tainnut aiemmin tarttua Kathy Reichsin dekkareihin, jotka ovat tuon varsin vetävän tv-sarjan taustalla. Nyt kuitenkin luin kirjan Paholaisen luut, joka on jo sarjan 11. kirja – turha siis haaveilla siitä, että pääsisi seuraamaan jotenkin järkevästi päähenkilö Temperance Brennanin yksityiselämän kehittymistä jossain loogisessa järjestyksessä, mutta mitäpä tuosta, sillä en usko lukevani kuitenkaan koko sarjaa.

Joulukiireitten jälkeen dekkarit ovat suunnilleen ainut, mihin väsynyt mieli jaksaa keskittyä. Lukemishalun tyydyttämiseen Paholaisen luut olikin aivan kelvollinen valinta. Temperance Brennan on keskiverto dekkaripäähenkilöä kiinnostavampi, koska hän on oikeusantropologi ja näkee siksi rikostapaukset hieman eri näkökulmasta kuin vaikkapa rikosta ratkova poliisihahmo. Koska kirjailija Reichs on itsekin oikeusantropologi, lukija voi upota uskottavaan luiden ja mädäntyvien ruumiiden maailmaan lukiessaan hänen kirjojaan.

Tällä kertaa löytyy ensin kellari, jossa on pääkallo ja pari sääriluuta ja joka näyttäisi olleen pahimpien kauhuskenaarioiden mukaan synkkien noituusrituaalien harjoituspaikka. Seuraava löytö on vielä karmivampi: nuori poika löydetään päättömänä rinnassaan pentagrammi ja numero 666. Temperance Brennan pyrkii ratkomaan ruumiiden ja ruumiinosien arvoitusta kahden etsivän, sotkuisen ja puheissaan karkean Slidellin ja tyylikkään, asiallisen ja luurankomaisen laihan Rinaldin kanssa. Peräänsä hän saa politiikkaan pyrkivän kiihkomielisen saarnaajan, joka innostuu saatananpalvontaepäilyistä. Lisäksi Brennanilla on tietenkin ongelmia kahdenkin entisen miesystävän kanssa – niin, ja entisen aviomiehen, joka haluaa ihan virallisesti entiseksi aviomieheksi, jotta pääsisi naimisiin uuden heilansa, käsittämättömän nuoren hempukan kanssa.

Paholaisen luut on perusnykydekkari. Murhien pitää olla kauhistuttavia, ja tämä kirja on vielä niitä, joissa kolutaan läpi kaikki vähänkin jotakuta epäilyttävä wiccoista satanisteihin ja takaisin. Kathy Reichs ei valitettavasti ole kovinkaan taitava kielenkäyttäjä (ellei sitten vika ole suomennoksessa, mutta epäilen). Kirjan huumori on kohtuullisen kankeaa eivätkä Temperance Brennanin ihmissuhdekuviot kiinnosta sarjan satunnaisen osan lukijaa. Mutta kaikkihan tietävät, että jos ei ole aikoihin ehtinyt lukea mitään eikä pysty kuitenkaan keskittymään Tolstoihin tai Joyceen, vaatimattomampikin teksti vetää mukaansa. Intoa tarttua oitis kirjasarjan muihin osiin tämä kirja ei sytyttänyt, joten on todettava, että Temperance Brennan -tulkinnoista alkuperäinen – eli kirjasarja – jää auttamatta kakkoseksi.