sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hesari temppuilee

Olen tilannut Helsingin Sanomia sanotaanko nyt melkein 20 vuotta - tarkkaa aikaa en edes osaa sanoa, mutta uskoisin, että suunnilleen siitä saakka, kun muutin pois lapsuudenkodistani. En voi sanoa, että maksaisin ilomielin Hesarin laskun, kun se saapuu, sillä kallishan tuo lehti on, mutta tahdon silti sen kolahtavan joka aamu postiluukusta ja myönnän, ettei se päivää kohti maksa paljoakaan.

Luen mielelläni myös Hesarin nettilehteä, erityisesti uutisartikkeleihin liittyviä keskusteluja ja itse artikkeleitakin. Nyt Hesari on kuitenkin keksinyt, että nettilehdestä saa lukea ilmaiseksi vain 5 artikkelia viikossa. Paperilehden tilaajakin joutuu maksamaan 3 euroa kuukaudessa (muille hinta on noin kympin), jos haluaa lukea enemmän - siis jos haluan lukea samat jutut kuin painetussa lehdessä mutta mahdollisesti lyhyempään muotoon toimitettuina ja jos haluan lukea kommentteja, jotka tuottavat itse asiassa lehden lukijat, eivät toimittajat.

3 euroa ei ole paljon, enkä kuulu ihmisiin, jotka ovat vaatimassa ihmisiä tekemään työnsä ilmaiseksi, mutta silti tämä korpeaa aika pahasti. Eikö Hesarin kestotilaaja jo maksa sen verran, että voisi saada tuon nettimateriaalinkin luettavakseen – tai vaikka digitaalisen näköislehdenkin? 

Ei varmaan yllätä ketään, että lehtitalot miettivät kuumeisesti, mitä tehdä sille, että ihmiset lukevat uutisensa ilmaiseksi netistä ja sitten ehkä jättävät kokonaan paperilehdet tilaamatta. En usko, että tämä Hesarin toimintamalli on kuitenkaan ratkaisu. Ainakin minussa se aiheuttaa ärtymystä, joka muuttuu pikaisesti negatiiviseksi ajatteluksi koko lehtitaloa kohtaan. Jos paperilehtensä maksaneelta vaaditaan nettisivujen lukemisesta lisämaksua, pitäisikö ennemminkin lopettaa paperilehdenkin tilaus kuin totella?

2 kommenttia:

  1. Mene nettisivuille incognitona ja viiden jutun jalkeen suljet selaimen ja avaat uudestaan ja voit taas lukea viisi. Toimi hyvin chromella pari paivaa sitten.

    VastaaPoista
  2. Paperilehden vuositilausmaksu on siksi korkea, että sillä voisi kaiken järjen mukaan saada saman materiaalin nettiformaatteina, jopa jatkuvasti päivittyvän digiaineistonkin.

    Itse olen halunnut joskus linkata omissa blogijuissani johonkin vanhaan HS:ien artikkeliin. Ei onnistu, koska arkisto on suljettu. Minullekin siis tulee paperilehti enkä periaatteesta aio maksaa kolmen euron lisämaksua, vaikkei se suuri olekaan.

    VastaaPoista