Lukuhaaste vuodelle 2013: 1800-luvun kirjat

Taidanpa ensimmäistä kertaa elämässäni aloittaa itse lukuhaasteen. Vanhempi kirjallisuus saa liian usein väistyä lukemista valitessani uudemman tieltä, joten lukuhaasteen on liityttävä muuhun kuin uutuuskirjoihin. 1800-luvun kirjallisuus kiehtoo minua, joten haastan itseni – ja kaikki muutkin halukkaat – lukemaan sitä.

Haasteessa lähdetään tavoittelemaan aatelisarvoa – mitä enemmän kirjoja 1800-luvulta lukee, sitä korkeamman aatelisarvon saa. Koska 1800-luvulla kirjoitettiin keskimäärin melko laajoja teoksia, on oikeudenmukaista, että paronin tai paronittaren arvon saa kohtuullisen pienellä kirjamäärällä. Herttuan tai herttuattaren arvoon en ainakaan itse lähde edes pyrkimään, mutta ehkäpä joku muu senkin saavuttaa.

Aatelisarvot saavuttaa seuraavilla kirjamäärillä:

Herttua/herttuatar – 20 teosta

Markiisi/markiisitar – 16 teosta

Jaarli/kreivitär – 12 teosta

Varakreivi/varakreivitär – 8 teosta

Paroni/paronitar – 4 teosta

Haasteeseen käyvät kaikki kirjat, jotka on julkaistu vuosina 1800-1899. Aikaa kirjojen lukemiseen on 1.1.2013-31.12.2013.

Alustavasti voisin itse ajatella tavoittelevani kreivittären arvoa ja lukevani seuraavat kirjat:

Charles Dickens: Loistava tulevaisuus (1860-1861)

Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko (1838)

Jane Austen: Järki ja tunteet (1811)

Mary Shelley: Frankenstein (1818)

Minna Canth: Hanna (1886)

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-1877)

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (1847)

Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita (1888)

Robert Louis Stevenson: Aarresaari (1883)

Juhani Aho: Panu (1897)

Arthur Conan Doyle: Neljän merkki (1890)

Teuvo Pakkala: Elsa (1894)

Hesari temppuilee

Olen tilannut Helsingin Sanomia sanotaanko nyt melkein 20 vuotta - tarkkaa aikaa en edes osaa sanoa, mutta uskoisin, että suunnilleen siitä saakka, kun muutin pois lapsuudenkodistani. En voi sanoa, että maksaisin ilomielin Hesarin laskun, kun se saapuu, sillä kallishan tuo lehti on, mutta tahdon silti sen kolahtavan joka aamu postiluukusta ja myönnän, ettei se päivää kohti maksa paljoakaan.

Luen mielelläni myös Hesarin nettilehteä, erityisesti uutisartikkeleihin liittyviä keskusteluja ja itse artikkeleitakin. Nyt Hesari on kuitenkin keksinyt, että nettilehdestä saa lukea ilmaiseksi vain 5 artikkelia viikossa. Paperilehden tilaajakin joutuu maksamaan 3 euroa kuukaudessa (muille hinta on noin kympin), jos haluaa lukea enemmän - siis jos haluan lukea samat jutut kuin painetussa lehdessä mutta mahdollisesti lyhyempään muotoon toimitettuina ja jos haluan lukea kommentteja, jotka tuottavat itse asiassa lehden lukijat, eivät toimittajat.

3 euroa ei ole paljon, enkä kuulu ihmisiin, jotka ovat vaatimassa ihmisiä tekemään työnsä ilmaiseksi, mutta silti tämä korpeaa aika pahasti. Eikö Hesarin kestotilaaja jo maksa sen verran, että voisi saada tuon nettimateriaalinkin luettavakseen – tai vaikka digitaalisen näköislehdenkin? 

Ei varmaan yllätä ketään, että lehtitalot miettivät kuumeisesti, mitä tehdä sille, että ihmiset lukevat uutisensa ilmaiseksi netistä ja sitten ehkä jättävät kokonaan paperilehdet tilaamatta. En usko, että tämä Hesarin toimintamalli on kuitenkaan ratkaisu. Ainakin minussa se aiheuttaa ärtymystä, joka muuttuu pikaisesti negatiiviseksi ajatteluksi koko lehtitaloa kohtaan. Jos paperilehtensä maksaneelta vaaditaan nettisivujen lukemisesta lisämaksua, pitäisikö ennemminkin lopettaa paperilehdenkin tilaus kuin totella?