Lipunosto on vaikeaa

Bloggasin tuossa jokin aika sitten, että Lady Gaga on niitä harvoja artisteja, jotka olisi mukava nähdä livenä mutta jota en ole vielä nähnyt. Huomenaamuna alkaa sitten lipunmyynti Lady Gagan elokuiseen Suomen-konserttiin, ja minä tietenkin etsin innokkaana netistä R-kioskin tapahtumanumeroa, koska pitkällinen kokemus on osoittanut, että luotto-Ärrältäni on erittäin kätevää ostaa liput konserttiin kuin konserttiin.

Aiemmin olen vain marssinut Ärrälle, eikä minulta ole kummemmin kyselty tuota tapahtumanumeroa. Toivottavasti ei kysytä nytkään – en nimittäin löydä sitä mistään, en Lippu.fi-sivustolta, en Live Nationin sivuilta, enkä varsinkaan R-kioskin sivuilta, vaikka sieltäkin epätoivoissani katsoin.

Lippu.fi-sivusto antaa kyllä tapahtumanumeron kaikkiin tapahtumiin, joihin voi tällä hetkellä ostaa lippuja. Ilmeisesti Lady Gagan konsertin tapahtumanumero pamahtaa ruutuun sillä sekunnilla, kun liput tulevat myyntiin. Tässä syntyy ongelma: olen niin alkeellisen teknologian varassa, että minulla on tietokone kotona, mutta R-kioski sattuukin sitten olemaan jossain muualla. Voisin siis odottaa kotona yhdeksään, kirjoittaa tapahtumanumeron post-it-lapulle ja juosta Ärrälle. Ikävä kyllä epäilen, ettei varsin vaatimaton juoksuvauhtini (voin tietysti aina vedota myös siihen, että nilkan murtumisestakin on aikaa vain nelisen kuukautta) riitä siihen, että ehtisin lähimmälle kioskille ennen kuin kaikki konsertin liput ovat menneet.

No, voitte sanoa, että voisinhan minä kyttäillä lippuja netissä. Niin, ja minulla onkin back-up: mieheni, joka kyttää niitä netissä. Vain amatöörit luottavat siihen, että yhdessä paikassa jonottaminen tuottaa tulosta. Sitä paitsi R-kioski on ihan oikeasti osoittautunut oivaksi lipunostopaikaksi mm. Rammsteinin konserttilippujen kanssa. Vain Madonnan ensimmäisen Suomen-konsertin kanssa jäin Ärrällä ilman lippua – ja silloin kaatuivat järjestelmät jokaisessa lipunmyyntipisteessä.

Tällä kertaa olen ilomielin väärässä. Jos se tapahtumanumero on piiloutunut katseeltani, kuka tahansa saa nyt sanoa minua tyhmäksi ja kertoa, missä se on. Muutoin esitän kainon toiveen, että Ärrän myyjät ovat huomenna yhtä ajan tasalla kuin ennenkin, enkä tarvitse koko hemmetin numeroa. Tai että Lady Gaga ei myy keikkaansa yhtä nopeasti kuin jotkut muut artistit. Ja että ainakin joku siellä lipunmyynnin suunnalla voisi miettiä, olisiko sitä tapahtumanumeroa mitenkään mahdollista julkaista jo ennen kuin lipunmyynti alkaa. Vai pitääkö sen olla joko a) salaisuus viime metreille tai b) satunnainen numerosarja, jonka tietokone arpoo 10 sekuntia ennen lipunmyynnin alkua tai c) molempia näitä.

P.S. Katsokaa mainitulta artistilta video Paparazzi. Syy on kuvassa vasemmalla.

Kate Winsletin tissien puolesta

Näyttelijä Kate Winsletin tissejä pidetään Kiinassa vaarallisina. Mm. Ilta-Sanomat uutisoi, että Titanic-elokuvan 3D-versiota on maassa sensuroitu siten, että Rosen maatessa sohvalla Jackin piirrettävänä ne kuvat, joissa näemme Kate Winsletin rinnat, on leikattu pois. Huvittavinta tässä on syy sensuuriin: kolmiulotteiset rinnat, vaikkakin vain kuvan illuusiolla luodut, voivat saada elokuvateatterin täyttymään rintoja kohti kurottelevista käsistä – eikä kenestäkään tietenkään ole hauskaa, jos ei saa katsoa elokuvaa rauhassa näiden kurottelevien käsien vuoksi. Ajatelkaa nyt tämä kolmiulotteisena:



Tähän asti kaikki oli huvittavaa. Hermostuin vasta, kun aloin lukea nettikommentteja, joita uutinen oli kerännyt peräänsä. Siellä törmäsin ajatukseen, että koko kohtaus, josta nyt puhutaan, on aivan turha. Aloin välittömästi esitellä miehelleni kohtauksen merkitystä elokuvan kokonaisuudelle ja mies vain täydensi ajatuksiani.

Mutta ensiksi: mikä alastomuudessa on niin kamalaa? Aina puhutaan siitä, että elokuvassa esiintyvän alastomuuden pitää olla elokuvan tarinan tai henkilöiden tai mielellään vaikka koko kokonaisuuden kannalta jollain tavalla merkityksellistä. Myönnetään, että alastomuutta esiintyy usein ihan vaan alastomuuden vuoksi ja että Rosen ja Jackin intiimin kohtauksenkin olisi voinut kuvata näyttämättä rintoja, mutta eikö nyt edes kohtauksessa, jossa piirretään alastonta mallia, saa olla alastonta mallia?

Miksi tuo kohtaus on sitten tärkeä? Ensiksikin se on merkityksellinen Rosen ja Jackin suhteelle. Ainakin Rose on todennäköisesti seksuaalisesti kokematon tarinan alussa. Kohtaus kuvaa sitä koko herkkyyttä, mikä on kahden ihmisen välillä, kun koko ilma väreilee seksuaalista jännitettä, mutta vielä ei ole edetty sänkyyn asti. Kun tämä tapahtuu ihmiselle ensimmäisen kerran, tilanne on erityisen herkkä ja uskon, että juuri siksi se jää sekä Rosen että katsojan mieleen. Kohtaus tavoittaa oikean tunnelman. Rakkaustarina ei olisi myöskään yhtä koskettava, jos Rose ja Jack olisivat suoraan painuneet autokannelle satunnaiseen autoon panemaan.

Lisäksi Rosella on kohtauksessa kaulassaan kaulakoru, joka sysää koko tarinan liikkeelle. Vaikka elokuva seuraa Rosen ja Jackin, kuten myös uppoavan laivan tarinaa, se seuraa myös tuon kaulakorun tarinaa. Elokuvan alussa Titanicin hylylle sukelletaan nimenomaan tuon korun perässä. Hylystä löytyy kuitenkin Jackin Rosesta tekemä piirros, ei kaulakorua. Mutta kyllä kaulakorunkin kohtalo selviää, sillä jo vanhaksi elänyt Rose näkee itsestään tehdyn piirroksen televisiossa ja ilmoittautuu. Lopulta hän paljastaa katsojalle, mitä kaulakorulle aivan lopuksi tapahtuu, mutta vasta elokuvan loppumetreillä. Roselle kaulakoru symboloi elämän suurinta rakkautta ja muistuttaa Jackista ja kaikista hetkistä – mutta varsinkin intiimeimmistä hetkistä – tämän kanssa. Siksi kaulakoru ja Jackin piirros ovat keskeisiä elementtejä elokuvassa paitsi rakkaustarinan myös elokuvan kokonaisrakenteen kannalta – ja kohtaus, jossa Jack piirtää Rosesta alastonkuvan, eräs elokuvan keskeisimmistä kohtauksista.

Mutta olisihan tämän joidenkin mielestä kovin merkityksettömän kohtauksen voinut myös jättää käsikirjoituksesta pois. Ikävä kyllä ilman piirroskuvaa Rosesta koko tarinaa ei olisikaan. Tai ainakin se olisi pitänyt rakentaa aivan eri tavalla. Ikävä kyllä alastomuus ei itsessään tee kohtauksesta merkityksetöntä, vaikka moni niin haluaisikin asioiden olevan – ainakin silloin, jos alaston henkilö sattuu olemaan nainen.

Latteita totuuksia: satiiri on vaikea laji - vastaanottajalle

Ja taas ollaan tässä: politiikkaan sidoksissa oleva henkilö (kansanedustajan avustaja Helena Eronen) kirjoittaa kärkevästi ulkomaalaisiin liittyvästä aiheesta ja lehdet nappaavat otsikoihin sen, mikä näyttää päällisin puolin tekstin pointilta (= Suomessa asuvien ulkomaalaisten pitäisi alkaa käyttää hihamerkkejä, jotka kertovat, mihin vähemmistöryhmään he kuuluvat), vaikka tasan tarkkaan tietävät, ettei kirjoittaja ole tosissaan.

Miksi tämä on niin hohhoijaa-juttu?

1) Koska Erosen on täytynyt tietää, minkä kohun hän saa aikaan ja kaikki julkisuus on siis kertakaikkisen laskelmoidun kerjättyä.
2) Koska lehdistö haluaa ison otsikkonsa ja kohunsa ja tarttuu rasittavasti tilaisuuteen silläkin uhalla, että sitä pidetään idioottina, joka ei ymmärrä tekstien tyylisävyjä, vaikka juuri lehdistö tuottaa melko paljonkin kaikenlajisia ja -tyylisiä tekstejä.
3) Koska taas päädyttiin anteeksipyyntöihin. Miksi ihmeessä joku pyytää anteeksi sitä, että osaa kirjoittaa satiirista tekstiä, mutta joidenkin muiden ymmärrys ei riitä ymmärtämään sitä satiiriseksi? Anteeksi, että kirjoitin teidän tyhmille aivoillenne liian vaikean tekstin? Dostojevski pyyteli varmaan aikoinaan paljonkin anteeksi, puhumattakaan T.S. Eliotista.

Mikä tässä on kiinnostavaa?

1) Lukea nettikeskustelua, jossa joka toinen kommentoija on aivan pihalla. Osa paheksuu ja osa ymmärtää aivan väärin, mitä Erosen teksti ajaa takaa, vaikka ironinen sävy onkin tullut ymmärretyksi.
2) Huomata, että vaikka Erosen tekstiä ei voi ottaa todesta, ei se myöskään ole mikään erityisen hyvin kirjoitettu satiiri. Eronen osaa kyllä kärjistää ja liioitella, mutta jos hän yrittää kirjoittaa siitä, että ulkomaalaisten henkilöllisyyksiä tarkastetaan aiheetta, miten hihamerkit liittyvät aiheeseen? Jos minut luokiteltaisiin hihamerkillä varhaiskeski-ikäiseksi naiseksi, ei se kyllä paljastaisi henkilöllisyyttäni, ainoastaan ryhmän, johon kuulun. Erosen tekstin sävy tulee ymmärretyksi, todellinen pääpointti sen sijaan välttämättä ei.
3) Huomata, etteivät ihmiset tunnu ymmärtävän, etteivät huumori ja satiiri ole sama asia. Ihan vaikka Wikipediasta voi lukea, mitä se satiiri on. Siellä on ihan kiva selkeä artikkeli aiheesta.

Nettikeskustelussa huomauteltiin taas kanssakommentoijille, että eipäs ole varmaan moni edes lukenut alkuperäistä tekstiä ja täällä vaan mesotaan. Minä linkitän Erosen tekstin tähän, niin että halukkaat voivat lukea sen ennen kuin kommentoivat, olenko minä ymmärtänyt kaiken pyllylleen. Alkuperäisestä paikasta teksti on säälittävästi poistettu, mutta se löytyy täältä.