tiistai 12. lokakuuta 2010

Itkeäkö läskiensä tähden?

Yleisönosastoja ei pidä lukea. Aina sieltä löytyy jotain, josta tulee mieleen, että mitä helvettiä ihmiset oikein jaksavat valittaa, tai jotain, mistä tulee paha mieli. Hesarissa keskusteltiin vähän aikaa sitten lihavuudesta. Hyvä ettei tälle ylipainoiselle tullut tippa linssiin heti aamupalalla.

Raivostuttavin kirjoitus oli 6.10. Silloin Sami Pitkänen Pirkkalasta kirjoitti mm. seuraavasti: ”Lehtien sivuilla myydään vaatemallistoja ”isoille tytöille” ja irvokkaimmillaan tämän kohderyhmän edustajat poseeraavat keimailevissa alusvaatekuvissa tai käsittämätöntä kyllä, urheilutrikoissa jumppasalilla.” Pitkästä ärsyttää suunnattomasti, että ylipainoisista käytetään positiivisia ilmauksia, kuten ”suurenmoinen nainen”. Mainosmaailma välittää myös raivostuttavaa viestiä, jonka mukaan ”läski on kaunista, kunhan vain hyväksyy itsensä sellaisena”.

Myönnetään, minunkin kotikaupunkiini on vähän aikaa sitten ilmestynyt liike, joka myy vain isokokoisia vaatteita, ja tottakai se on liikeidea, jonka tarkoituksena on tehdä rahaa. Olin hieman epäileväinen, kun lähdin katsomaan, mitä liike tarjoaa, mutta koin elämäni ensimmäisen kerran oikeasti ihanan tunteen vaateostoksilla. Minulle löytyi vaatteita, joista pidin, ja valinnanvaraa oli! Jokaisen vaatteen kohdalla ei tarvinnut surkutella sitä, että se on liian pieni. Vaateostoksilla olikin mukavaa! Ei minusta tullut hullun lailla vaatteita shoppailevaa naista, mutta kyllä olo naisellistui.

Anna (40/2010) kertoo Pepistä ja Mimmistä, jotka pitävät suosittua More To Love -läskiblogia. Lehtijuttu ja kyseinen blogi saavat varmasti Sami Pitkäsen näkemään punaista. Hänen onnekseen Annan jutussa muistutetaan siitä, millaisen leiman lihavuus iskee ihmiseen: ”Lihavat mielletään hoikkia laiskemmiksi, sairaammiksi, tyhmemmiksi ja työntekijöinä tehottomammiksi.” Lisäksi Pitkästä varmasti lohduttaa, että Yhdysvalloissa on saatu tutkimustulos, jonka mukaan ihmiset seurustelevat suunnilleen viimeiseksi mieluiten lihavan kanssa. Esimerkiksi itsemurhaa yrittäneet tai amputaatiossa raajan menettäneet menevät lihavien ohi suosikkiseurustelukumppanina. Minusta itsemurhan yrittäminen tai amputaatio ei tee ihmisestä vastenmielistä, mutta sen verran kyyninen olen, etten usko, että esimerkiksi ihmisellä, jolta on amputoitu toinen käsi, on keskimäärin kovin helppoa parisuhdemarkkinoilla. Niin me läskitkin sitten kärsimme, kun toivomme, että joku rakastaisi. Läski ihminen ei voi olla ihana.

En ole erityisen iloinen siitä, että olen lihava. Minun on kuitenkin mahdotonta ymmärtää, miksen ulkoisesta koostani huolimatta saisi olla iloinen (tässä on kylläkin parantamisen varaa) ja ylpeä itsestäni, pitää itseäni yhtä arvokkaana kuin muitakin ja antaa sen näkyä (tässäkin on harjoittelemista). On irvokasta, että joku kehtaa kirjoittaa lehteen siitä, ettei kestä katsella vähäpukeisia lihavia naisia. Ei kaikki miellytä minunkaan silmääni, mutta pidän sen omana tietonani ainakin silloin kun paikalla on juuri se ihminen, jonka ulkomuodosta en pidä. Tiedoksi vain: en pyydä edes anteeksi, mutten aio piiloutua maan alle, en aio ruveta epäseksuaaliseksi – ostan edelleen kivoja alusvaatteita ja uskon, että kun kotonani keikistelen niissä, minut voidaan nähdä myös aivan eri tavoin kuin itsestääntärkeät mielenpahoittajat näkisivät. Vaikka kuinka olisin lihava, en minä voi koko aikaani käyttää siihen, että suren sitä.

2 kommenttia:

  1. Hiukan asian vierestä, mutta minä olen rakastanut miestä, jolta on toinen käsi amputoitu. Eikä sillä muutenkaan ole kovin hiljaista naisrintamalla.
    Mutta vielä käsittämättömämpää on ehkä, että se yksikätinen mies on rakastanut minua, vaikka olen pullero. :D

    VastaaPoista
  2. Juu, toki asiat eivät ole näin yksioikoisia. Mutta aika surullista on, että ihmiset usein ovat kovin ennakkoluuloisia ja ulkonäkökeskeisiä jopa siihen tyyliin, että "kun sillä on niin oudot hiukset niin en mä voi olla siitä kiinnostunu". Valitettavasti monen ulkonäöltään jollain lailla "poikkeavan" on varmasti vaikeampi löytää kumppania kuin ns. kauneusihanteet täyttävän.

    Surullista on kyllä kuunnella vierestä, kuinka aikuinenkin ihminen saattaa aivan ensimmäiseksi kuvailla ihastuksensa kohdetta niin, että "se on kivannäköinen". Sen kriteerin nostaminen liian korkealle torpedoi luultavasti monta hyvää parisuhdetta. Ja niin, voihan esim. lihava tai kädetön olla hyvännäköinen, ilman muuta, mutta monet näkevät tällaiset "kauneusvirheet" mitä ilmeisimmin - ikävä kyllä - häiritsevinä. No, tämä on osa sitä ilmiötä, että ihmiset etsivät täydellistä kumppania, jossa ei ole yhtään "virhettä". Ja metsään menee.

    VastaaPoista