Tarina taitaa olla kaikille tuttu: Muumilaaksoon tulee tulva, kun tulivuori purkautuu. Koska muumitalokin täyttyy vedestä, muumiperhe joutuu jättämään sen ja saa uudeksi kodikseen teatterin, joka sattuu seilaamaan vedessä perheen ohitse. Sitten Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuvat erilleen muusta perheestä, ja Pikku Myy katoaa vielä erikseen. Teatterissa olevat muumit ja muut tutustuvat siihen, mikä oikeastaan on teatteri ja valmistavat näytelmän, erilleen joutuneet puolestaan seikkailevat kuka kenenkin kanssa.
Vaarallinen juhannus kuuluu seikkailullisiin muumikirjoihin, mutta vaikka se ei ehkä olekaan niin filosofinen kuin Taikatalvi tai Muumilaakson marraskuu, se on täynnä muumifilosofiaa ja elämänasennetta, jota kadehdin. Muumeilla on taito nähdä vaikeudet mielenkiintoisina elämäntilanteina ja pitää vaarallistakin positiivisella tavalla jännittävänä. Muumit eivät lamaannu kotitalonsa jouduttua veden valtaan vaan sukeltavat keittiöstä aamupalaan tarvittavat ainekset ja löytävät uuden kodin oitis. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, ja muumit ovat kaikille vieraanvaraisia.
Yksi kiintoisista mukaan liittyvistä hahmoista on Miska, jonka asenne elämään on lähempänä omaani kuin muumiperheen. Miskakin löytää kuitenkin paikkansa - teatterissa ovat läsnä suuret tunteet ja teatteriin Miska lopulta jääkin. Ehkä Miskan melankoliakin saa hieman valoa teatterissa.
Muumiperheen järjestämä teatteriesitys on kuitenkin omassa dramaattisuudessaan hillitön. Se sisältää kaiken, mitä teatterissa pitää olla – varsinkin teatterin teon tuskan. Sen paremmin katsojat kuin esiintyjätkään eivät ole tilanteen tasalla, mutta teatterirotta Emma on aiempien epäluulojensa jälkeen vakuuttunut siitä, että kaikki on jälleen niin kuin teatterissa kuuluukin olla.
Melkoista draamaa on kirjassa muuallakin kuin teatterissa. Muumipeikko, Niiskuneiti ja Vilijaana joutuvat vangituiksi ja Nuuskamuikkunen kylvää ikimuistoisessa kohtauksessa hattivattien siemeniä. Kaiken läpäisee kuitenkin ajatus siitä, että kaikki päättyy aina hyvin. Jos tilanne näyttää ylipääsemättömältä, aina löytyy joku joka pelastaa sen – vaikkapa virkkaava pikkuhemuli.
Vaarallinen juhannus on tietenkin jännittävä tarina, mutta se myös valaa uskoa siihen, että elämäntilanteisiin kannattaa aina etsiä useita näkökulmia – jokin niistä näyttää jos ei hyvältä niin ainakin mielenkiintoiselta. Niin, ja jos joskus tulivuoren purkaus ja tulva yllättävät, pitää muistaa, että veden pinta ei tule aina olemaan korkealla eikä tulivuorikaan jaksa ihan joka vuosi tai vuosikymmen purkautua. Siinä välissä voimme elää seesteistä, hyväntahtoista elämää, jonka höysteenä on vain sopiva määrä jännitystä.
