Lisää italialaista kauhua tarjoaa varmasti riittävän verinen Lucio Fulcin ... E Tu Vivrai nel Terrore! L'Aldilà, joka tunnetaan englanniksi nimellä The Beyond. Elokuva on gore-ohjaaja Fulcin kulttielokuva vuodelta 1981. Siihen voi törmätä myös englanninkielisellä nimellä Seven Doors of Death (todellakin, vaikka kyseessä ovat helvetin ovet, eivät kuoleman - vaikkakin voi olla, ettei näissä kahdessa ole kovin paljoa eroa).
Elokuvan tarina on kaikkien kauhugenren säädösten mukainen. Nainen nimeltä Liza Merril (Catriona MacColl) puuhailee perinnökseen saamansa hotellin parissa avatakseen majoituspaikan uudelleen. Ikävä kyllä talossa on 1920-luvulla sattunut ikävä murha. Rikoksen kohteena on ollut taidemaalari, joka on maalannut osuvasti kuvaa helvetistä. Miksi osuvasti? Koska hotellin kellarissa sattuu olemaan yksi helvetin seitsemästä portista. Portti rävähtääkin sitten kunnolla auki, kun Liza ei hyväksy sitä, että kellari lainehtii vettä vaan yrittää tehdä asialle jotain. Helvetistä tulvii zombeja ja Lisa törmää sokeaan naiseen, joka näyttää olevan jokseenkin kuosissa mutta selvästikään todisteiden valossa ei ole elossa.
Elokuvan alkuperäinen italiankielinen nimi kuvaa elokuvan tunnelmaa osuvasti. E Tu Vivrai nel Terrore! tarkoittaa suunnilleen "Tulet elämään kauhussa!" L'Aldilà puolestaan viittaa elokuvan englanninkielisen nimen tavoin tuonpuoleiseen. Tuonpuoleisesta tulevat yltä päältä mädäntyneet hirviöt jahtaavat Lizaa, hänen seuraansa lyöttäytyvää lääkärismiestä tohtori John McCabea (David Warbeck) ynnä muita elokuvan henkilöitä päättömästi vailla mitään logiikkaa. Ja tämän saa ottaa kirjaimellisesti, sillä elokuvan juoni on epälooginen. Hautaan saatettu mies ilmestyy yhtäkkiä zombina hotellin kuraa täynnä olevaan kylpyammeeseen. Kirjastossa tikkailta kaatuva mies saa täysin tyhjästä päälleen joukon hämähäkkejä, jotka kaivavat häneltä silmän päästä.
Pikkuinen mutta ihastuttava kauhuelokuvakirjani 101 kauhuelokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään liittää Fulcin elokuvaan mm. unilogiikan ja juoneen sopimattomat käänteet sekä nimittää sitä barokkisplatteriksi. Kaikesta epäjohdonmukaisuudesta syntyy todellakin unenomaisen kiehtova elokuva. Fulci vie epäloogisuuden niin pitkälle, ettei se enää häiritse vaan on taidetta. Toki äärimmäisen herkkien tai vähänkin herkkien kannattaa jättää elokuva väliin, sillä se sisältää raatelemista, seinään naulaamista ja silmien poistamista kuopistaan. Tiukasti järjellä toimivat ihmiset saattavat olla toinen ryhmä, jonka ei kannata viettää aikaansa juuri tämän elokuvateoksen parissa, sillä on myönnettävä, ettei elokuvalla ole mitään tekemistä järjen kanssa - kysymys on ainoastaan pettämättömästä splatter-tyylitajusta.