Rattoisa sadepäivä moottorisahamurhaajan seurassa

Koska helatorstai oli ainakin täälläpäin Suomea todella sateinen, ja miehelläkin sattui olemaan ohjelmaa kodin ulkopuolella, päätin viettää iltapäiväni leppoisasti katsomalla vanhan kunnon kauhuklassikon Teksasin moottorisahamurhat (The Texas Chain Saw Massacre, 1974). Koska elokuva kuuluu myös 101 katsottavan kauhuelokuvan listalleni, pääsen hieman eteenpäin tässä pitkässä projektissani. Koska elokuva on jo 40-vuotias, oletan, että kaikki itseään kunnioittavat kauhufanit ovat sen nähneet (minullekaan tämä ei ollut ensimmäinen kerta) - enkä siis turhaan pidä juonenkäänteitä salassa.

Teksasin moottorisahamurhat on elokuva viidestä nuoresta, jotka joutuvat hullun kannibaaliperheen uhreiksi. Kahden näistä nuorista mummola on ollut talo Teksasissa, ja nyt nuoret saapuvat ränsistyneelle rakennukselle pitääkseen siellä hauskaa. Ennen talolle saapumista he kuitenkin käyvät hautausmaalla tarkistamassa, ettei heidän isoisäänsä ole kaivettu haudasta - joku on nimittäin häpäissyt hautoja oikein urakalla. Isoisä on saanut olla rauhassa, mutta nuorille ei käy yhtä hyvin.

Keskeisimpiä nuorista ovat Sally (Marilyn Burns) ja Franklin (Paul A. Partain), sisarukset. Franklin on pyörätuolissa ja kärttyinen, Sally ei jaksaisi häntä mutta yrittää pitää itsensä kasassa ainakin johonkin pisteeseen asti. Jo nuorten ajaessa pakettiautossa kohti Sallyn ja Franklinin isovanhempien taloa tunnelma kasvaa uhkaavaksi. Autossa aletaan tielle näkyvän teurastamon innoittamana puhua teurastamisesta, ja katsoja osaa jo siinä kohdin kuvitella, kuinka nuoret pian tulevat itse muuttumaan teuraseläimiksi. Myös kyytiin otettu liftari (Edwin Neal) aiheuttaa ahdistusta. Hän on sekopäinen ja viiltää ensin veitsellä itseään, sitten Franklinia.

Ei yllätä kovin paljon, että liftariin törmätään vielä uudelleen. Ensin kuitenkin tavataan hänen veljensä Leatherface (Gunnar Hansen), joka riehuu moottorisahan kanssa ja tappaa kaikki tielleen tulevat. Hänen puheensa ei ole ymmärrettävää sen enempää kuin hänen tekonsa. Leatherface on perheensä jälkeenjäänyt, jota veljen tulisi vahtia. Ikävä kyllä veljen vahtiminenkaan ei auttaisi murhaamisongelmaan, sillä veli on yhtä murhanhimoinen. Perheen isä ei halua tappaa, ainoastaan syödä uhreja. Isoisä on myös osa perhettä, tosin hän on kuollut, mutta siitä huolimatta muu perhe antaa hänen tehtäväkseen Sallyn tappamisen. Kauhua luo erityisesti se, että ainoastaan perheen murhanhimoisuus ja mielipuolisuus on varmaa - uhrilla ei ole selvitäkseen muuta keinoa kuin paeta, jos vain suinkin onnistuu siinä. Kun kaikki muut on tapettu ja Sally istutettu kannibaalien pöytään, katsoja on myös ikävän tietoinen siitä, ettei kukaan tiedä, missä Sally on - että kukaan ei edes vahingossa ole tulossa pelastamaan häntä.

Varsinkin Sallya esittävä Marilyn Burns saa kirkua elokuvassa riittämiin. Kamera kuvaa yksityiskohtaisesti Sallyn kauhua pitkiä jaksoja. Saamme nähdä lähikuvassa, kuinka Sallyn silmä ilmentää pelkoa. Pitkitetyt kohtaukset saavat katsojan tuntemaan, ettei hän pääse piinasta sen enempää kuin elokuvan kidutetut nuoretkaan. Elokuvan lopussakaan ei saa hengähtää, koska Leatherface jää vain odottamaan uusia uhreja, paha ei saa palkkaansa.

Mieheni on joskus kuvaillut Teksasin moottorisahamurhia elokuvaksi, jossa on häiriintynyt tunnelma. Kuvaus on osuva. Ohjaaja Tobe Hooper on ollut mukana sekä elokuvan käsikirjoittamisessa että myös musiikin luomisessa, joten mitä ilmeisimmin tunnelma on pitkälti juuri Hooperin näkemyksen mukainen. Omasta mielestäni elokuvan musiikilla on merkittävä osa häiriintyneen tunnelman luomisessa. Kun kaksi nuorta kirmaa iloisena pitkin ketoa etsimään uimapaikkaa, taustalla soi musiikki, joka ei oikeastaan ole musiikkia lainkaan, vain häiritseviä ääniä. Katsoja tuntee nahoissaan, ettei kaikki ole hyvin, kun kuvaan yhdistyy vääränlainen ääni eikä odotuksenmukainen tuulen rauhoittava suhina tai linnunlaulu.

Teksasin moottorisahamurhat on tehokas elokuva. En ole nähnyt sen uusintaversiota, mutta uusintaversioista nyt voi yleensäkin sanoa, että ne vain kuvittelevat pääsevänsä pelottavampaan tunnelmaan, kun lisäävät verta. Mutta kauhu ei oikeastaan toimi niin. Toki Teksasin moottorisahamurhissa on sama epäloogisuus kuin useimmissa kauhuelokuvissa - sen henkilöt eivät toimi järkevästi. Jos joku paloittelee edessäsi ihmisen moottorisahalla, kannattaako sinun jäädä paikallesi puoleksi päivää kirkumaan ennen kuin juokset karkuun? Minusta ei, mutta ehkäpä Sally tietää paremmin, ettei mitään toivoa pelastumisesta kuitenkaan ole.