Kokemuksia kirpputorilta

Jokin aika sitten myin ensimmäistä kertaa tavaroitani kirpputorilla. Lähellä kotiamme on varsin mainio kirpputori, jonka piha on aamusta iltaan täynnä autoja, ja kauppa tosiaan kävi hyvin. Kokemus oli niin positiivinen, että ajatuksena on laittaa lisää tavaraa myyntiin vielä ennen joulua. Mukava yllätys kun oli sekin, että ennakkoon vaikeina myytävinä pitämiäni kirjoja ja dvd-elokuvia ostettiin todella mukavasti.

Kirpputoreilla käyminen on monelle elämäntapa. On hauskaa lähteä penkomaan kirpparipöytiä ja löytää tavaroita, joita ei kuvitellut olevan olemassakaan. Ikävä kyllä kirppuritoripöydän pitäjän näkökulmasta penkominen ei ole yhtä hauskaa. Tai saahan sitä penkoa, mutta ei luulisi olevan kovin vaikeaa katsoa, että pöytä on kohtuullisen siisti senkin jälkeen, kun sitä on pengottu. Ostajan olisi hyvä muistaa, että käsittelee koko ajan jonkun toisen omaisuutta. Omassa myyntipöydässäni osa devareista ajelehti siististä rivistöstä alemmalle hyllylle sekaiseen kasaan jätettyjen vaatteiden sekaan. Pöytää sai todellakin käydä päivittäin järjestelemässä, jotta se ostajan kannalta näytti edes hieman houkuttelevalta.

No, on jossain määrin ymmärrettävää, ettei pöytä pysy siistinä, kun tavaroita katsastellaan ja ostopäätöksiä mietitään. Sen sijaan on uskomatonta, kuinka vähän ihmiset välittävät siitä, minne tavara joutuu, jos mielessä tehty ostopäätös peruuntuukin. Omasta pöydästäni löytyi lukemattomia toisten pöytien tavaroita, jotka joku oli ilmeisesti vain jättänyt siihen käsistään, kun oli päättänyt, ettei osta tavaraa. Osa tavaroista oli kulkeutunut pöytääni toiselta puolelta kohtuullisen isoa kirpparihallia. Kuinka niiden omistaja olisi ikinä voinut löytää ne, jollen minä sattuisi olemaan sen verran kiltti, että kiikutin ne takaisin oikeaan pöytään? Paljonko kirpparitavaraa häviää ostajien laiskuuden vuoksi? Jos ottaa mukaansa kirpparitavaran, eikä aiokaan lopulta ostaa sitä, on mahdottoman pieni vaiva viedä se takaisin omaan pöytäänsä.

Kokonaisuutena kirpparimyynti oli kuitenkin positiivinen kokemus – ehkä sen vuoksi, että onnistuin saamaan siitä ihan mukavan summan rahaa. Nyt sitten pitäisi vain kerätä lisää myytävää ja katsoa, kelpaavatko minun tavarani muille edelleen.

Suhteeni Aleksis Kiveen

Tänään on Aleksis Kiven päivä ja korkea aika päivittää tätä blogia. Siksipä otinkin Kiven aiheekseni, vaikkei minulla mikään erityisen läheinen suhde häneen ole. Ja puhutaan Kivenkin osalta nyt sitten lähinnä siitä ainoasta romaanista, jonka hän kirjoitti.

Olen lukenut Seitsemän veljestä kolmesti. Ensimmäinen kerta lukion ensimmäisellä luokalla takkusi todella pahasti osin omasta syystäni, osin varmaan Kivenkin syystä. Teos ei tehnyt mitään erityistä vaikutusta. Lähinnä se oli pakkopullaa, jonka luin läpi, koska olin niin tunnollinen oppilas.

Luin Seitsemän veljestä toisen kerran jossain kahden- ja kolmenkympin välimaastossa. Silloinkin sen lukemisen määräsivät olosuhteet – tuskin olisin itse kirjaan tarttunut. Mutta nyt aloin tajuta kirjan arvon. Sen kieli on viehättävää ja hauskaa, ja metsässä miehiksi kasvavissa veljeksissä on tarinaa varmasti yhdeksi romaaniksi. On noloa, jos suomalainen ei ole kuullut teoksen klassisista kohtauksista, kuten hiidenkivellä härkien keskellä odottelusta tai veljesten saunan palamisesta. Tällä hetkellä uskoisin itseäni kiinnostavan eniten Simeonin hahmon, jossa on ehkä eniten ristiriitaisuutta uskonnollisuuden ja rajun ryyppäämisen vuoksi.

Kolmas lukukerta vakuutti minut siitä, että Seitsemän veljestä on mestariteos, josta voi innostua kovastikin. Siitä huolimatta sitä ei tule kovin usein hehkutettua, eikä se luultavasti koskaan tule nousemaan ykkössuosikkieni joukkoon, vaikka loistoteos onkin. Mutta hassua on se, että se kulkee mukana jollain lailla koko ajan meidän suomalaisten elämässä. Meillä on Seitsemän veljestä -langasta neulotut sukat ja jokainen tuntee monta veljesten kaimaa. Eikä ainakaan minulta unohdu koskaan, kuinka ala-asteen musiikinopettaja muokkasi uskonnollisuutensa vuoksi veljesten elämästä kertovaa pilkkalaulua:

Simeoni, liuhuparta,
Valittaa se “ihmisparka,
Syntinen, lallallaa, kurja”.

Syvimmältä sielusta ottaa varmasti muitakin kuin minua Sydämeni laulu:



Eipä tainnut Aleksis olla aivan turha kirjailija.