Elämän ja kuoleman salaisuudet tapahtuu kahdessa aikatasossa. Vuonna 1585 seurataan Edward Kelley -nimistä miestä, joka toimii tohtori John Deen tutkimusapulaisena. Dee on erikoistunut okkultismiin ja joutuu pahaan paikkaan: hänen on autettava sairauden riuduttama Erzsébet Báthory takaisin elinvoimaiseksi tai hän pääsee itse hengestään. Ikävä kyllä näyttää siltä, että tehtävä vaatii noituuden käyttämistä, vaikkei sitä voisikaan pitää kovin suotavana.
Suunnilleen nykyajassa seurataan puolestaan Felix Guichardia, joka on niin ikään erikoistunut okkultistisiin symboleihin ja mm. tutkinut Deen aikanaan tekemiä muistiinpanoja. Felix pyydetään paikalle, kun junassa istuu kuollut tyttö ihossaan okkulttisia symboleja. Pikemmin kuin arvaakaan, Felix saa selville, mistä on kyse, ja joutuu mukaan suojelemaan 14-vuotiasta Sadieta, joka on julistettu kadonneeksi ja jonka kohtalo paljastuu samankaltaiseksi kuin junasta löydetyllä tytöllä. Sadien tarina on erikoinen: hänet on kaapattu suojaan kuolemalta, ja häntä suojelevat Jack-niminen nainen sekä tämän ottoäidiksi määritelty Maggie. He ovat pelastaneet Sadien tämän määrätyllä kuolemanhetkellä laina-ajalle, pidentäneet hänen aikaansa olla jollain tavalla elossa, vaikka hän onkin kuollut. Laina-aikalaisia suojelevat symbolikehät, joista Sadie ei pysty lainkaan poistumaan, sillä on vielä liian heikko. Jackilla sen sijaan on kehät tatuoituina kehoonsa, ja hän kykenee olemaan jonkin aikaa pois mökistä, jossa asuu, eikä ole täysin mökin symbolikehien armoilla. Sadieta ei voi palauttaa kotiinsa, mutta hän ei näytä olevan turvassa Jackin luonakaan. Hänen perässään näyttäisivät olevan niin outo nainen, joka pystyy noitakonstein saamaan ihmiset toimimaan tahtonsa mukaan, kuin - yllätys yllätys - inkvisitiokin. Siitähän sitä draamaa jo syntyykin.
Elämän ja kuoleman salaisuudet on kohtuullisen vetävä yliluonnollinen jännitystarina. Alexander on inspiroitunut ihan kelvollisesti todellisista historian henkilöistä. John Dee ja tämän tutkimusapulainen Edward Kelley ovat hyvä löytö romaaniin, sillä heidän tarinansa jo ihan todellisuudessakin oli mielenkiintoinen. Wikipedian mukaan Dee oli mm. kuningatar Elisabet I:n neuvonantaja ja Kelley meedio-alkemisti. Romaanin loppusanojen mukaan miesten seikkailu Euroopassa todella johti kuningas Stefan Báthoryn luo. Tämä puolestaan oli läheistä sukua Erzsébet Báthorylle - Erzsébet oli hänen sisarentyttärensä. Romaanissa löydetään uusi näkökulma Erzsébet Báthoryn tarinaan, ja siksi se on ollut perusteltua kirjoittaa. Tosin tälläkin kertaa Báthory esitetään hirviönä, joten todella virkistävän erilaiset näkökulmat jäävät vielä kokematta.
Mielenkiintoinen teema, jonka kirja nostaa esiin mutta jota olisi ehkä voinut hämmentää enemmänkin, on Jumalan leikkiminen. Lukija on välillä hämmennyksissä sen kanssa - siis positiivisesti - kuka tarinassa on oikealla asialla. Maggie on alun perin pelastanut Jackin kuolemalta ja tehnyt tästä laina-aikalaisen, ja nyt Jack on tehnyt saman Sadielle. Elämän luonnolliseen kiertokulkuun puuttumista ei aina katsota hyvällä. Kyseessähän ei siis ole esim. loukkaantuneen pelastaminen onnettomuudesta ja hoitaminen kuntoon vaan ihmiselle määrätyn kuolemanhetken siirtäminen ja ihmisen tekeminen eläväksi kuolleeksi. No, kirja on kuitenkin sen verran viihteellinen, että olisi ollut yllättävää, jos se olisi tosissaan pohtinut sitä, voimmeko pitää toisemme täällä hinnalla millä hyvänsä. Kiintoisaa kuitenkin on se, että niin Jack kuin Maggiekin voidaan nähdä toisaalta hyväntekijöinä, toisaalta vahvasti oman etunsa mukaan toimivina ihmisinä. Todennäköisesti oma etu ajaa aina ihmistä voimakkaimmin.Jotta kirja iskisi vielä romantiikannälkäisiinkin, on siihen ympätty lemmenleiskuntaa Jackin ja Felixin välillä. Tämän rakkauskuvion voi vielä ymmärtää. Sen sijaan 1500-luvun kielletyt tunteet, joita Edward tuntee Deen vaimoa kohtaan, jäävät irrallisiksi ja keskeneräisiksi, varsinkin kun ne perustuvat pelkkään haaveiluun toisella paikkakunnalla. Tarinassa tällainen intohimo toimii kovin heikosti, koska se jyllää paikallaan, varsinkin yksipuolisena, kuten ilmeisesti Edwardin tapauksessa.
Ei liene yllättävää, että 1500-luvun tapahtumilla on nykyaikaan muukin yhteys kuin se, että Felix tuntee Leen kirjoitukset. Se yhteys jätettäköön tällä kertaa paljastamatta, ettei lukukokemus pilaannu niiltä, jotka ehkä tarttuvat itse Elämän ja kuoleman salaisuuksiin. Sen sijaan pitää ikäväksi paljastaa, että suomennoksessa olisi ollut ajoittain toivomisen varaa. En toki tiedä, kuinka sujuva alkuteksti on, mutta saman sanan toistaminen kolmekin kertaa parin rivin sisään sai aikaan tunteen liian kiireellä tehdystä käännöstyöstä. Myöskään lauseenvastikkeiden rakenteet eivät aina menneet seulastani läpi, ikävä kyllä. Ehkä näiden viihteellisempienkin kirjojen suomentamiseen voisi antaa sen verran aikaa, että kielestä saataisiin kaikilta osin kelvollista.
